Taide on kokemus

d0bb6745-5cbe-4f5a-993d-4c9b25ab86b8-2060x1479

Kysymys siitä, mitä taide on, ei ole ainoastaan älyllinen kuriositeetti, vaan sillä tuntuu olevan yhteiskunnallista merkitystä. Esimerkiksi politiikassa usein keskustellaan siitä, mitä taide on, ja millaista taidetta tulisi tukea. Taiteella tuntuu käsitteenä olevan jopa jonkinlainen moraalinen ulottuvuus, koska vääränlainen taide pelkällä olemassaolollaan voi nostaa ihmiset barrikadeille. Taidetta pilkataan, sitä rakastetaan, ja siinä liikkuu paljon rahaa – mutta eihän tämä virke tarkoita mitään ellemme määrittele, mitä se sana “taide” oikein kuvaa.

Me ihmiset olemme substituution mestareita: psykologit kutsuvat substituutioksi tilannetta, kun luulemme vastaavamme esimerkiksi kysymykseen, “pitäisikö minun ostaa Fordin osakkeita”, mutta vastaammekin mielessämme aivan eri kysymykseen, “onko Ford minusta hyvä auto?” Me tiedostamattamme korvaamme vaikean kysymyksen helpolla kysymyksellä, emmekä tajua tämän edes tapahtuvan. Se, onko Ford oikeasti hyvä, on toissijaista, kun halutaan miettiä, onko tämän osakkeissa ilmaa, joka lähitulevaisuudessa aktualisoituu arvon laskuna eli lovena lompakkoon. Me harrastamme tätä substituutiota päivittäin. No se, miten tämä liittyy taiteeseen, on tietenkin se, että kahvipöytäkeskustelussa meillä voi olla kuusi eri keskustelijaa, ja kukaan ei puhu samasta asiasta tai tiedosta itsekään, mistä puhuu.

No mitä taide on? Tämä on harhaanjohtava kysymys, koska ei ole olemassa mitään taidetta. Mutta se, mikä on olemassa, on kokemus taiteesta. Kun artisti osoittaa jotain sormella ja toteaa, että tulkaa katsomaan taidettani, se mitä tämä sanoo, on oikeastaan seuraava: olen yrittänyt luoda maailmaan sellaisen jäljen, jonka uskon olevan omiaan aiheuttamaan sinulle, ihminen, taiteellisen kokemuksen. Esimerkiksi taidemuseo voi olla kokoelma esineitä, jotka ovat historiallisesti onnistuneet tässä hyvin. Tai mikäli kyse on modernista ja rajoja rikkovasta taiteesta, kyse on ainoastaan paikasta, jonne mennään virittäytymään tälle kokemukselle vastaanottavaiseen tilaan. Mikä tahansa tavallinen ilmiö kuten vaikkapa päälle jäänyt leivänpaahdin voi muuttua taiteeksi, jos päätämme antaa sille tämän merkityksen ja kokea sen taiteen linssin lävitse.

Eli mikä se taiteellinen kokemus sitten on? No tähän kohtaan pientä neurologista taustatietoa. Ihmiskognitio toimii assosiaatioilla. Esimerkiksi ajattele sanaa “rakkaus”. Mitä mieleesi tuli? Mielikuva sydämestä? Läheisesi tuoksu? Ehkä jonkinlainen onnellinen tai jopa katkera tunne? Muisto? Nämä ovat kaikki assosiaatioita, ja vain osa niistä nousee tietoiseen mieleen; suurin osa tästä tapahtuu alitajunnassa. Todellisuudessa jokainen kognitioomme tullut ärsyke, myös alitajuntainen, avaa mielessämme assosiaatiopyramideja, joissa lähimmät assosiaatiot ja niihin liittyvät vähemmän tärkeät asiat tuodaan kognitiomme etualalle vastaavassa järjestyksessä mahdollista käyttöä varten. Psykologit kutsuvat tätä priming-ilmiöksi. Aivomme toimivat näin, koska joka ainoa asia, jonka olemme ikinä kokeneet, on mielessämme jossain. Tämän informaatiomäärän tietoinen hallitseminen olisi täysin lamaannuttavaa. On käytännöllistä, että tietyssä ympäristössä käsillämme on se tieto, joka on tarpeellista kyseisessä ympäristössä.

Joskus tämä tekniikka ei toimi täydellisesti. Esimerkiksi kun lähdemme toiseen huoneeseen tekemään jotain, mutta vaihtaessamme unohdammekin, mitä olimme tekemässä, koska tämä ajatus oli praimattu sinne ensimmäiseen huoneeseen. Näissä tilanteissa onneksi yleensä auttaa se, että ottaa muutaman askeleen takaisin aiempaan ympäristöön. Mutta me emme praimaa ainoastaan ajatuksia vaan kaikkia mielen ilmiöitä. Vanhuuteen liittyvät sanat ovat saaneet koehenkilöt kävelemään hitaammin¹, ympäristöön jätetty rahaan liittyvä symboliikka on tehnyt koehenkiölistä itsekkäämpiä² tai julisteesta tuijottavat silmät saavat koehenkilöt käyttäytymään paremmin.³ Ympäristömme muovaa meitä, ja siksi on tärkeää, että me muovaamme ympäristöämme; on tärkeää, että me ymmärrämme, miten ympäristö muovaa meitä, jotta voimme käyttää tätä tietoa hyväksi tietoisten tavoitteidemme saavuttamiseksi.

Joten mielemme on arkku, jossa on lukko, ja meillä ei ole avaimia. Se, keneltä tuo avain löytyy, on taiteilija. Taiteilija on se, joka valjastaa kulttuurimme tunteman symboliikan, värit, muodot, sanat ja äänet tavalla, joka luo novelleja assosiaatioita ja yhteyksiä mieleemme ja vie meidät matkalle sisäisessä maailmassamme. Taiteilija on tietynlainen lukkoseppä sekä matkaopas. Taiteilija ei todellisuudessa siirrä meihin mitään. Se, mitä John Lennon oikeasti ajatteli tai tunsi kirjoittaessaan kappaleen Imagine, ei välity. Tämä teos on ainoastaan digitaalista kohinaa. Kaikki merkitys, jonka löydämme siitä, on meistä itsestämme.

Tästä kaikesta mainitusta voi vetää mielenkiintoisen yhteyden päihteisiin. Tunnetun huumausaineen, taikasienissä olevan psilosybiinin, neurologisia vaikutuksia on tutkittu. Vaikuttaisi siltä, että kyseinen aine tekee aivojen eri osista tilapäisesti hyperyhdistyneet: siis aivojen sisäisten yhteyksien määrä kasvaa, ja sellaisetkin aivojen osat, jotka eivät normaalisti kommunikoi keskenään, alkavat tehdä niin.⁴ Tämä johtaa räjähtävään assosiaatiovirtaan, joka voi ympäristöstä riippuen (huom. tekstin aikaisemmat osat) johtaa sekä euforiselle että myös todella rankalle matkalle.

Ehkä viimeisenä haluisin huomioida, koska nämä kaksi menevät usein sekaisin, mitä eroa on taide-esineellä ja vain kauniilla esineellä; mitä eroa on siis taiteella ja estetiikalla? Kuten todettu, taiteellisen kokemuksen ei tarvitse olla nautinnollinen. Riittää, että se on jollain tavalla opettava tai merkityksellinen. Estetiikka taas on kesytettyä, funktionalisoitua symboliikkaa, jonka tarkoitus on tukea tietynlaisia positiivisia tai välittömän käytännöllisyyden kannalta rakentavia mielentiloja. Joillain on hyvin vähän toleranssia taiteelle, ja he tyytyvät pääsääntöisesti estetiikkaan. Tässä ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti mitään vikaa, vaan me ihmiset olemme erilaisia.

Eli taiteilija on ihminen, joka omistaa aikaansa sille, että me itse tajuaisimme oman henkisen potentiaalimme. Hän tarjoaa meille mahdollisuuden virittäytyä oikeanlaiseen, avoimeen vastaanottavaisuuden tilaan tarkoituksenamme päästä “matkalle”. Ja nämä tilat ovat ovat läheisesti analogisia psykedeelisten kokemusten, kuten esimerkiksi psilosybiinin, kanssa.

 

Pashler, H., Harris, C., & Coburn, N.. Elderly-Related Words Prime Slow Walking . (2011, September 15). Retrieved 09:18, January 10, 2016 from http://www.PsychFileDrawer.org/replication.php?attempt=MTU%3D

Vohs, Kathleen D. “Money Priming Can Change People’s Thoughts, Feelings, Motivations, and Behaviors: An Update on 10 Years of Experiments.” Journal of Experimental Psychology: General 144, no. 4 (2015): e86–93. doi:10.1037/xge0000091.

Bateson, Melissa, Daniel Nettle, and Gilbert Roberts. “Cues of Being Watched Enhance Cooperation in a Real-World Setting.” Biology Letters 2, no. 3 (September 22, 2006): 412–14. doi:10.1098/rsbl.2006.0509.

Petri, G., P. Expert, F. Turkheimer, R. Carhart-Harris, D. Nutt, P. J. Hellyer, and F. Vaccarino. “Homological Scaffolds of Brain Functional Networks.” Journal of The Royal Society Interface 11, no. 101 (December 6, 2014): 20140873. doi:10.1098/rsif.2014.0873.

Advertisements

Kenen syy köyhyys on?

TvyamNb-BivtNwcoxtkc5xGBuGkIMh_nj4UJHQKuorwaKD5478Hi7huLFttgQTzbXcWGHhzQZXUFkA

Helsingin Sanomat julkaisi tänään köyhyyskyselyn, johon törmäsin Facebookissa. Artikkeli oli mielestäni oikein luettava, mutta siitä heijastui, että köyhyys selkeästi painelee ihmisten moraalituntoja. On ongelmallista, kun laskimen sijaan alamme kaivamaan esille soihtua ja talikkoa. Okei. Otetaan siis yksi syvä ja rauhallinen hengitys, ja katsotaan, mitä köyhyydestä keskusteltaessa minun puolestani saisi ottaa huomioon.

Onhan se selvää, että mikäli haluaa olla menestynyt sosioekonomisesti, niin yleensä tulee syntyä jo menestyneeseen perheeseen. Tämä takaa hyvien geenien lisäksi kulttuurin kautta opitun opiskelu- ja yrittäjyysmyönteisyyden. Lisäksi paikallisissa varakkaiden ihmisten kouluissa pääsee verkostoitumaan toisiin tulevaisuuden menestyjiin jo varhain, mikä on menestyjän tulevaisuuden kannalta ehdottoman tärkeätä. Suurin osa työmahdollisuuksista ei tunnetusti löydy keltaisilta sivuilta, vaan ne liikkuvat sosiaalisten ympyröiden sisällä.

Mutta tämän lisäksi on olemassa laaja kirjo muitakin tilanteita kuin varsinainen köyhyys, joka on sitten siellä spektrumin toisella äärilaidalla. Jos kuitenkin mennään köyhyyteen, se vaikuttaisi ennen kaikkea olevan mielentila. Onko buddhalainen munkki, joka valitsee askeettisen elämän nähdessään, ettei materia tuota minkäänlaisia oikeasti merkityksellisiä olotiloja, köyhä? Tuskin on. Köyhä on se henkisesti köyhä ihminen, joka kuvittelee, tarvitsevansa Starbucksin vaniljalatten ollakseen onnellinen, mutta joka ei siitä huolimatta jostain syystä saa aikaiseksi sitä itselleen hankkia.

Mitä edes tarkoittaa sanoa köyhyyden olevan köyhän omaa syytä? Kyllähän tilanteet koostuvat kaikista niiden vaikuttajista: kumpi puoli saksista leikkaa paperia? Eli silloin, kun sanotaan, että joku asia johtuu syystä x, niin käytännössä esitetään mielipide, että tarvittava korjausliike tulee kohdistaa nimenomaan x :ään (jos haluamme ralliautomme enää nopeammaksi, on mielekkäintä vaihtaa kuljettaja, ei yrittää virittää moottoria entisestään), tai että moraalinen vastuu liitetään juuri x :ään (humaltunut nainen raiskattiin yöllä Kaisaniemessä, ei ehkä järkevin reittivalinta, mutta moraalinen vastuu kuuluu lähtökohtaisesti raiskaajalle). Kokemus syyllisyydestä on siis vain näkökulma, jonka valitseminen koetaan jollain tavalla järkevimmäksi, mutta ei ole välttämättä absoluuttisesti sen todempi.

Lisäksi ei meillä mitään myyttistä vapaata tahtoa ole, vaan me ihmiset teemme, mitä ympäristö yhdessä perimämme kanssa saa meidät tekemään. Jos emme voi geenejämme muuttaa, tulee meidän muuttaa ympäristöämme. Esimerkiksi ei juridinen vastuu ole muuta kuin lain kannustimien asettamista niin, että lain rikkominen ei ole mielekästä. Tai moraalinen vastuu ei ole muuta kuin sosiaalisten kannustimien asettamista niin, ettei ihmisten moraalituntojen rikkominen ole mielekästä. Kaikenlaisessa vastuussa on kyse ainoastaan järkevien kannustimien asettamisesta – ei siihen tarvitse suhtautua tunteellisesti. Mitä se siis edes tarkoittaa, että köyhä on vastuussa jostakin?

Totta kai Suomessa vastuu köyhyydestä on aina jossain mielessä köyhällä itsellään. Siis seurausta köyhän joko menneistä tai nykyisistä ei niin järkevistä valinnoista tai tavasta ajatella (jotka ovat seurausta sitten muista asioista ja niin edelleen). Mutta me elämme yhteiskunnassa ja maailmassa, jossa suurin osa ihmisistä ei ole lähtökohtaisestikaan fiksuja, vaan joko ihan tavallisia tai tyhmiä. Mikäli siis haluamme yhteiskunnan, jossa ihmiset voivat hyvin, tulee meidän tarkastella kokonaisuutta ja vaikuttaa sinne, minne voimme vaikuttaa. Tyhmäksi lällättely ei auta ketään.

Eli huomioin köyhyyden olevan ensisijaisesti henkinen ongelma, ei fyysinen ongelma, vaikka kaikki mielekkäät keinot toimia köyhyttä vastaan toki kannattaakin käyttää. Kiinnitin huomiota meidän kielen rakenteeseen, mitä me oikeasti sanomme, kun väitämme köyhyyden johtuvan köyhästä itsestään – tai ylipäänsä mistä tahansa yksittäisestä asiasta. Ja muistutin siitä, ettei vastuu missään kontekstissa tarkoita muuta kuin kannustimien asettamista niin, että ihmiselle syntyy motivaatio toimia mieluummin oikein kuin väärin. Nämä ovat aivan järjellä pohdittavia asioita, eivätkä tunteet tarjoa mitään enää sen jälkeen, kun arvomaailma, esimerkiksi halu elää onnellisessa yhteiskunnassa, on jo valittu.

Terveen syömisen ABC: Tiedettä myyttien sijaan

Paleo-Food-800x547

Mulle on aina ollut tärkeää pitää itsestäni huolta, mutta elämä on kiireistä, mielenkiinnon kohteita on paljon, ja aikaa on vähän. Syömisvalintoja on siis täytynyt tehdä enemmän tai vähemmän sen perusteella, mitä mainostajat brändäävät terveeksi, ja lienee sanomattakin selvää, että heillä on oma lehmänsä ojassa. Asiasta “tietävät” taas antavat käteen kalorilaskurin, ja pyytävät pitämään kirjaa “makroravinteista”. Miksi muut eläimet pysyvät terveinä ja solakoina omistamatta laskinta? Mua kiinnosti, onko mahdollista syödä terveesti mutta myös vaivattomasti tekemättä siitä älytöntä numeroa.

Noin kuukauden ajan kävin läpi eri tutkimustietokannoista, mitä tiede syömisestä sanoo. Heräsin siihen, kuinka merkittäviä myyttejä ruokakulttuurimme sisältää ja myös, millaiset asiat ovat jääneet täysin yleisen tietoisuuden ulkopuolelle. Kulttuurimme tosiaankin seuraa tieteellistä tietoa vuosikausia jäljessä. Se, mitä syömme elämämme ajan, on yksi suurimpia päätöksiämme; pieni faktapohjainen ymmärrys siinä taustalla ei liene pahitteeksi.

Ruokaympäristömme on tullut pitkälle siitä, mitä se on joskus ollut (ja se ei ole välttämättä hyvä asia)

Niin sanottu paleo- eli metsästäjäkeräilijäruokavalio on musta joitain vuosia tuntunut intuitiivisesti järkevältä. Tämän ajattelumallin lähtökohta syömiseen siis on, että me ihmiset olemme evoluutiomme saatossa sopeutuneet syömään paremmin toisia ruoka-aineita kuin toisia. Koska evolutiivinen sopeutuminen vie aikaa, puhutaan siis kymmenistä tuhansista vuosista, ovat paleosyöjät koittaneet imitoida paleoliittisen ihmisen kuviteltua ruokavaliota noin 40 000 vuotta sitten. Ihmiselle voi siis olla lajityypillinen ruokavalio olemassa hieman samaan tapaan, kuin se on olemassa muillekin planeetan eläimille.

Mä tulen peilaamaan tämän tekstin tutkimuksia paljon tämän paleofilosofian kautta, joten listaan, mitä se käytännössä sisältää. Kaikki tietenkin lähtee siitä, että nämä raaka-aineet olisivat mahdollisimman prosessoimattomia ja tuoreita.

Suositeltavat ruoka-aineryhmät:

  • liha
  • sisäelimet
  • kala ja muut merenelävät
  • vihannekset
  • juurekset
  • hedelmät ja marjat
  • pähkinät ja siemet
  • hunaja
  • sienet
  • munat
  • hyönteiset

Vältettävät ruoka-aineryhmät:

  • viljat (vehnä, riisi, maissi, ohra, ruis, kaura)
  • palkokasvit (soijapapu, maapähkinä, papu, herne, linssi)
  • maitotuotteet
  • teolliset kasvirasvat (rypsiöljy, auringonkukkaöljy)
  • lisätty sokeri
  • lisäaineet
Huom: Viljoista vähiten huonoimmat ovat kaura, mikäli nauttiminen tapahtuu leseinä, koska hidas imeytyminen, ja riisi, koska luontainen gluteenittomuus. Viljat voi myös korvata tarvittaessa kvinoalla ja tattarilla, jotka eivät ole viljoja, mutta joita käytetään täysin samalla tavalla. Erilaisia kasviperäisiä maitotuotteitakin löytyy kaupan hyllyltä kuten vaikkapa mantelimaito – teknisesti ei-suositeltava soijamaitokin lienee maitoa parempi vaihtoehto. Lopuksi öljyt ovat korvattavissa esimerkiksi oliivi- tai kookosöljyllä.

No fiilikset ja anekdootit ovat ihan kivoja, mutta onko tätä paleoruokavaliota tutkittu? Koska kyseessä on verrattain tuore lähestymistapa, vuosikymmenien seurantatutkimukset ovat vasta tulossa, mutta tutkimustietoa löytyy jo. Keski-ikäisillä ja ylipainoisilla naisilla kahden vuoden aikana suoritettu tutkimus esimerkiksi näytti paleoruokavalion johtaneen merkittävämpään laihtumiseen erityisesti haitallisen keskivartalolihavuuden osalta sekä suotuisampiin veriarvoihin kuin pohjoismaalaisia saantisuosituksia noudattavalla verrokkiryhmällä.1 Tutkimusta on tehty myös paleodieetin ja niin sanotun välimerellisen ruokavalion välillä monessa suhteessa paleon eduksi.2 Paleo parantaa järjestään ihmisten veriarvoja, hoitaa keskivartalolihavuutta, pitää kylläisempänä pidempään ja ehkäisee sydän- sekä verisuonitauteja.3 Lisäksi paleo on antanut lupaavia tuloksia diabeteksen ja jopa epilepsian hoidossa.4

Nämä tulokset kuulostavat ehdottomasti huomion arvoisilta. Katsotaan vähän tarkemmin niitä ruoka-aineita, joita luolamies haluaa välttää.

Nälkä ei lähde sokerilla

Puhdistettu sokeri on raaka-aineena kaukana luonnollisesta. Se tuli suuren yleisön saataville vasta 1800-luvulla, kun tekniikka kehittyi siihen pisteeseen, että sen puhdistamisprosessi ja logistiikka saatiin tarpeeksi suureen mittakaavaan.5 Sokeri ei ole elimistölle itsessään vieras asia, mutta sen puhtaassa ja kuituihin sitoutumattomassa muodossaan sekä niinä annoksina, joissa sitä nykyään nautitaan, se on ihmiselle vieras aine.

70-luvulla tulivat uudet ravintosuositukset, joissa vähärasvaisuus nostettiin hyveeksi. Ruokateollisuus alkoi tarjota vähärasvaisia tuotteita, jotka piti saada maistumaan joltain; tilalle tuli sokeri.6 74% kaikista tuotteista Yhdysvalloissa sisältää nykyään lisättyä sokeria.7 Siitä lähtien sairaalloisen ylipainon yleisyys on lähes kolminkertaistunut samalla, kun lisätyn sokerin nautittu määrä on noussut 30%.8 Kymmenestä Yhdysvaltojen yleisimmästä kuolinsyystä, siis 70% kaikista kuolemista, lisätty sokeri aiheuttaa suorasti nykytiedon mukaan ainakin puolia.9 Esimerkiksi 70-luvulla kakkostyypin diabetesta pidettiin ainoastaan aikuisten tautina – 2010 yhdysvaltalaisten lapsien keskuudesta löytyi kuitenkin jo 60 000 tällaista tapausta – jossain mentiin vikaan.10

Modernin tutkimuksen valossa sokeri on vahvasti addiktoiva aine, jonka addiktiopotentiaali on samalla tasolla muiden koukuttavien päihteiden ja huumeiden kanssa.11 Lisäksi sokerin vaikutus nälkään ei ole normaali. Jyrsijöillä on tutkittu puhdistetun sokerin toisen puolikkaan, fruktoosin, nimenomaan lisäävän syömistä, ei tekevän kylläiseksi.12 Ihmisillä on tutkittu, ettei aivojen mielihyväkeskus lakkaa tuottamasta mielihyvää saatuaan tarpeeksi, kuten se normaalisti tekee, vaan tuottaa jatkuvan himon syödä.13 Ylipainoisten ihmisten aivokuvissa näkeekin nykyään muutoksia, jotka ennen yhdistettiin erilaisiin addikteihin kuten narkomaaneihin.14 Sokerin tuottamassa mielihyvässä lienee jokin maun ulkopuolinen tekijä, koska myös geneettisesti maistamattomaan kykenemättömät rotat kehittävät sille halun.15

Maailman terveysjärjestö WHO suositteleekin, ettemme saisi yli viittä prosenttia päivän energiastamme puhdistetun sokerin kautta.16 Mikäli käytät ollenkaan elintarvikkeita kuten jogurttia, ketsuppia tai kastikkeita, mitään missä on lisättyä sokeria, se tullee jo siinä. Jos taas juot tölkin Coca-Colaa, se on yksinään useimmille liikaa.

Viljat ovat tyhjiä kaloreita

Ihmiset aloittivat järjestelmällisen viljelyn noin kymmenen tuhatta vuotta sitten.17 Viljan jyvä, eli vilja, koostuu kolmesta osasta: kuori, jauhoydin ja alkio. Kuori ja alkio ovat ne osat, joihin yhdistetään viljan vitamiinit ja mineraalit. Jauhoydin, josta tehdään tavallista valkoista jauhoa, on pelkkää energiaa, suurimmaksi osaksi sokeria. Valkoisen jauhon nauttiminen, eli vaikkapa murojen tai leivän syöminen, on metabolisesti sama asia kuin söisit sokeria purkista: kurkusta alaspäin ne ovat samaa tavaraa ja yhdistetty samoihin tauteihin, eikä keho saa niistä mitään tarvitsemiansa ravintoaineita.18

Täysjyväviljat ovat parempia, mutta niissäkin on omat ongelmansa. Koska sokeri on niin koukuttavaa, elintarviketeollisuus tekee kaikkensa saadakseen täysjyvätuotteistaan metabolisesti mahdollisimman samanlaisia tavallisten viljatuotteidensa kanssa. Luonnollinen sokeri on ruoka-aineissa normaalisti yhdistyneenä sen mukana tuleviin kuituihin. Tämä hidastaa sokerin imeytymistä elimistöön, eli laskee sen niin sanottua glykeemistä indeksiä. Kun täysjyväviljat jauhetaan mahdollisimman hienoksi jauhoksi, sokeri eroaa kuiduista, ja näin täysjyväviljan glykeemisestä indeksistä tulee sama, kuin mikä olisi sen vaalealla vastineella – joskin vitamiinien kera. Sama ilmiö tapahtuu vaikkapa hedelmistä puristetuissa mehuissa.19 Lisäksi noin 1% maapallon väestöstä ei pysty syömään viljaa ollenkaan (keliakia), ja arviot lievemmän gluteeniherkkyyden yleisyydestä ovat vaihdelleet 0.5% ja 13% välillä.20

Mitä sokeri- ja viljapainotteinen ruokavalio sitten tekee kylläisyydellemme?

Katsotaan, miten verensokeri toimii. Kun me syömme, verensokeri nousee, ja haima tuottaa insuliinia sen tasaamiseksi. Kun me emme syö, verensokeri laskisi, mutta maksa vapauttaa varastostaan sokeria sen tasaamiseksi. Kun syömme ruokaa, joka nostattaa verensokeria nopeasti ja paljon, esimerkiksi lisättyä sokeria tai jauhettua viljaa, verensokeri nousee paljon korkeammalle, kuin sen on luonnollista nousta. Kun insuliini on liian korkealla, syntyy insuliiniresistanssia – tarvitsemme sokeripitoisuudeltaan yhä vahvempia aineita kokeaksemme hetkeksi kylläisen olon. Mutta kun syömme näitä viljan tyhjiä kaloreita emmekä vihanneksia, keho ei saa kaliumia, jota maksa tarvitsee sitoakseen sokeria varastoon. Näin verensokeri on vuorotellen joko liian ylhäällä tai liian alhaalla. Tämä johtaa jatkuvaan nälkään sekä osaltaan kaikkien metabolisen oireyhtymän oireiden kehittymiseen kuten diabetekseen ja ylipainoon.21

Luut eivät vahvistu maidolla, mutta syöpä vahvistuu

Aikaisimmat merkit lehmien lypsämisestä sijoittuvat noin 8500 vuoden päähän.22 Arvioiden mukaan noin 75% maailman väestöstä ei pysty nauttimaan maitoa, koska heidän ruuansulatusjärjestelmänsä ei sulata sen sisältämää maitosokeria.23 Ehkä tärkeämpää kuin kertoa, mitä maito tekee, on kertoa, mitä se ei tee. Maitoa pitää Suomessa juoda, koska kalsium ja luut. Tämä on kuitenkin tieteellisen tiedon valossa vanhentunutta tietoa. Tiede on sitä mieltä, ettei maito tai edes kalsium vahvista luita, vaan D-vitamiini ja liikunta vahvistavat.24 Maito ei sisällä mitään ihmiselle tärkeää tai olennaista ravintoainetta, mitä ei saisi paremmin (sekä eettisemmin että ekologisemmin) jostain muualta. Kuitenkin se altistaa lisääntymiseen liittyvien alueiden syöpiin miehillä ja naisilla25, ja pieniä lapsia se altistaa allergioille sekä diabetekselle.26 Maidon tuottamiseen liittyviä ongelmia ovat myös säännöllisesti lehmien mukana maitoon tulevat eläinperäiset hormonit, tulehdusaineet sekä antibiootit.27

Terveys ei vielä mahdu pilleriin

Kauppojen hyllyjä seuraamalla voisi saada käsityksen, että vitamiinilisät tuottaisivat terveyttä edistäviä vaikutuksia. Tämä ei modernin tiedon valossa kuitenkaan pidä paikkaansa. Vitamiiniravintolisät eivät suurien meta-analyysien mukaan vähennä sydän- ja verisuonitauteja, syöpää tai paranna kognitiivisia kykyjä kuten muistia.28 Joissain lääketieteellisissä hoitotapauksissa yksittäisten vitamiinilisien on kuitenkin havaittu olevan tarpeellisia.29 Terveyttä sen sijaan edistää, jos vitamiinibudjetin siirtää sellaisenaan vaikkapa kaupan hedelmä- ja vihannesosastolle. Miksi?

Vitamiinit eivät ole olemassa sellaisenaan. Esimerkiksi C-vitamiinista on useita muotoja, joina se luonnossa esiintyy, ja synteettinen askorbiinihappo on vain yksi niistä.30 Lisäksi ravintoaineilla on havaittu olevan synergistisiä vaikutuksia: niitä ei siis voi eristää ilman, että ne menettävät osan vaikutuksistaan ihmiskehossa.31 Ravintoaineet on nautittu ja tulee nauttia yhdessä niiden aineiden kanssa, joidenka yhteydessä ne luonnossa esiintyvät (vrt. sokeri ja kuitu). Ja koska me emme tunne näiden aineiden välisiä suhteita, me emme yksinkertaisesti kykene vielä toistaiseksi syntetisoimaan ravintoa tavalla, joka edistäisi terveyttä.

Mitä ylipaino on, ja mitä se ei ole

Miksi me ihmiset olemme niin erilaisia verrattuna muihin ihmisapinoihin, karvattomia ja kahdella jalalla käveleviä? Kahdella jalalla kävely vähentää huippunopeutta ja kiihtyvyyttä, mutta lisää kestävyyttä. Karvattomuus lisää lämmön haihtumista, ja yhdessä hevosen kanssa olemme ainoita eläimiä, jotka pystyvät tehokkaasti lisätä lämmön haihtumista entisestään hikoilemalla. Lisäksi olemme ainoa metsästäjä, joka pystyy juomaan liikkuessaan. Tästä kaikesta oli hyötyä kaksi miljoonaa vuotta sitten, kun ihminen kehitti ensimmäisen metstästysstrategiansa, jota jotkut yhä käyttävät: kestävyysmetsästys.32 Me ihmiset olemme kehittyneet metsästäjäksi, joka juoksee riistansa kiinni, ja lopulta puukottaa tämän hengiltä, kun eläin ei jaksa enää paeta. Siis toistan: ihminen on eläinmaailman tehokkain pitkän matkan juoksija heti tuhansia vuosia jalostetun kestävyyseläimen, hevosen, jälkeen. Tämän ymmärtäminen on olennaista hahmotettaessa sitä, ettei lihavuus ole mikään ihmiseläimen luonnollinen olotila vaan sairaus, joka kaipaa hoitoa.

Suurin yksittäinen myytti, mitä ravintotieteeseen ja länsimaalaisiin ruokailukäsityksiin tulee, on niin sanottu kaloriteoria, joka ei sanan tieteellisessä merkityksessä ole itse asiassa teoria. Se esittää, että jos rajoitat x määrän energiaa päivittäisestä saannistasi, kehostasi poistuu sen saman energiamäärän verran kudosta, yleensä rasvaa. Tämä on globaalin roskaruokateollisuuden ajama tarkoituksellinen valhe. On heidän intresseissään saada ihmiset uskomaan, että jos olemme lihavia, se ei johdu elintarviketeollisuuden luomasta perverssistä ravintoympäristöstä vaan siitä, että olemme laiskoja, emmekä liiku tarpeeksi. Lisäksi se on juuri sellainen helposti ymmärrettävä, johdonmukainen ja karman lakia mukaileva ajattelutapa, jollaisen me ihmiset koemme luonnostaan vastustamattomaksi.

Kuitenkin tutkimukset kerta toisensa jälkeen osoittavat, että monille on käytännössä mahdotonta kasvattaa painoaan vain lisäämällä energian saantia. Esimerkiksi Vermontin vankilakokeessa tähdättiin koehenkilöiden painossa 25% :n korotukseen, joka ei kuitenkaan kaikille osoittautunut mahdolliseksi vaikka nautitun energian määrä moninkertaistettiin.33 Ja lähes välittömästi syömisen loputtua koehenkilöiden painot palautuivat takaisin normaaliksi. Tämä johtuu siitä, että kuten muillakin lajeilla, meillä ihmisillä on tietty lajityypillinen massa, jota perimämme pyrkii ylläpitämään erilaisin mekanismein. Viimeinen naula kaloriteorian arkkuun minun osaltani oli se, kun ravintoblogisti Zoë Harcombie otti yhteyttä kahdeksaan lihavuuteen ja ravintoon liittyvään kansalliseen asiantuntijajärjestöön yrittäessään selvittää, mihin tieteelliseen aineistoon tämä “teoria” perustuu, ja yksikään näistä järjestöistä ei osannut antaa vastausta.34 No mutta mitä sitten tilalle?

Angiogeneesi on kehon kyky luoda uusia hiussuonia jo olemassa olevista verisuonista. Esimerkiksi jos saat haavan, haavaasi kohti alkaa kurottaa suuri joukko pieniä hiussuonia, jotka ulottavat sinne kehon immuunipuolustuksen. Tämän järjestelmän epätasapainotila johtaa esimerkiksi syöpään, alzheimeriin ja psoriasikseen, mikäli suonia on liikaa, ja sydäntauteihin, erektiovaivoihin ja hiusten lähtöön, mikäli niitä on liian vähän.35 Onkologien arvioiden mukaan 95% syövästä katoaisi, mikäli elintavoillamme pitäisimme angiogeneesin tasapainossa. Tämä siksi, että syöpäsolut kehittyvät kasvaimiksi vain, mikäli keho ulottaa niihin verenkiertonsa ja mahdollistaa niille ravinteiden saannin.36 Meissä useimmissa on syöpäsoluja, ja me itse vaikutamme siihen, kehittyvätkö ne vaarallisiksi kasvaimiksi vai eivät.37 Miten? Syömällä tiettyjä ravintoaineita, joihin palaan aivan kohta.

Minkä muun ravinnon saanti ja kasvaminen on riippuvainen angiogeneesistä? No rasvakudoksen. Onkologi William Li pystyi tutkijoineen säätelemään laboratoriohiirien kehon rasvakoostumusta täysin vapaasti tavallisesta hiirestä isoksi pörröiseksi palloksi ja takaisin vain laittamalla näiden dieettiin angiogeneesi-inhibiittoreita.38 Se, mitä he eivät pystyneet tehdä, oli laihduttaa tätä hiirtä yhtään sen laihemmaksi, kuin terveen hiiren kuuluu painaa. Eli organismille tosiaankin vaikuttaisi olevan olemassa ihannepaino, jota terve angiogeneesi säätelee, ja joka on mahdollista ottaa pois päältä.

Eli mitä siis ovat nämä “angiogeneesi-inhibiittorit”, jotka estävät rasvakudosta ja syöpäkasvaimia kasvamasta? Ne ovat ihan tavallisia ravintoaineita ja vitamiineja, jotka luonnostaan löytyvät luolaihmisen ruuasta: marjoista, vihanneksista, kalasta.39 Ylipaino ei ole siis oire liian vähäisestä liikunnasta, vaan kyse on aliravitsemustilasta. Keho ei saa sen vaatimia ravintoaineita vaan pelkkää teollista puhdistettua energiaa, mikä estää sen luonnollisia säätelymekanismeja toimimasta. Ongelma ei ole siis energia tai kalorit vaan tyhjät kalorit, jotka eivät ravitse tai poista nälkää, ja jotka moderni ruokateollisuus on meille luonut. Luonnollisella ruualla mitään tällaista ei kuitenkaan ole, vaan kylläisyys kestää koko päivän. Tämä kuitenkin vaatii sen, että välittömät sokerivieroitusoireet saavat ensin poistua elimistöstä, mitä varten aikaa saa omien kokemuksieni mukaan varata yleensä jokusen vuorokauden.

Entä jos olet laiha, oletko silloin terve? No et välttämättä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa laihoistakin ihmisistä 40% :lla on jo aikaisemminkin tässä tekstissä mainittu metabolinen oireyhtymä. Kansan kielellä se siis tarkoittaa sitä, että he ovat sisäisesti lihavia, ja tulevat kärsimään kaikista tavallisestikin lihavuuteen liitettävistä sairauksista ja oireista. Se, että keho osaa sattumalta säädellä painoaan siitäkin huolimatta, että ihminen syö roskaa, ei kuitenkaan millään tavalla vähennä huonon ruuan aiheuttamia ongelmia.40

Länsimaalaisen ruokakulttuurin outolintu: paastoaminen

Me suomalaiset ajattelemme, että päivässä pitää syödä ainakin viisi ateriaa. Tämä on historialliseen lajiluonteeseemme vedoten outo ajatus. Miten ihmisellä on koskaan voinut olla aikaa syödä viisi lämmintä ateriaa päivässä? Miten meidän kehomme olisi siis voinut adaptoitua tällaiseen ympäristöön? Voisi kuvitella, että kun luolamies lähtee metsästämään mammuttia, niin voi mennä useampikin päivä, ennen kuin suuhun tulee jotain muuta kuin ehkä kourallinen marjoja, muutama yrtti ja purosta vettä. Voisi siis kuvitella, että ihminen on adaptoitunut nimenomaan ympäristöön, jossa ruokailuun liittyy säännöllisesti niukkuutta. Katsotaan, mitä tutkimus sanoo.

Paastoamisen ja matalakalorisen dieetin on todettu konkreettisesti hidastavan ikääntymistä geenitasolla, parantavan veriarvoja kuten kolesterolia, ehkäisevän sydän- ja verisuonitauteja sekä diabetesta, tasaavan nälkähormonit, helpottavan painon hallintaa ja uusivan sekä vahvistavan ihmisen immuunijärjestelmän.41 Paastoamiseen liittyy myös tiettyjä kognitiivisia muutoksia: muistitehtävien tulokset parantuvat joissain kategorioissa, huonontuvat toisissa, unen tarve pienenee, ja eräässä tutkimuksessa koehenkilöiden fyysinen minäkuva koheni.42

Erityisesti haluan tarttua tuohon dramaattisesti ikääntymistä heikentävään vaikutukseen, joka on varmennettu sekä jyrsijöillä että apinoilla: esimerkiksi lääkäri Roy Walfordin mukaan puhutaan ylimääräisestä vuosikymmenestä ihmisen elinajan odoitteeseen.43 Ihminen ei oikeasti tarvitse niin paljoa ruokaa kuin viljaan perustuva kulttuurimme on meille opettanut, vaan tutkimuksen mukaan nälkiintyminen alkaa vasta kuukauden päästä syömisen loputtua, ja varsinainen kuolema koittaa noin kaksi viikkoa sen jälkeen.44 On siis terveellistä jättää useampiakin ruokailupäiviä kokonaan väliin. Vieläkö terveellinen syöminen on kallista?

Kirjoituksen ydinajatukset:

  • Puhdistettu sokeri on päihteiden ja huumeiden tavalla addiktoiva aine. Sama pätee myös viljoihin, jotka metabolisoituvat sokeriksi luonnottoman nopeasti.
  • Maito ei vahvista luita.
  • Vitamiinilisät eivät toimi.
  • Ylipaino ja vyötärölihavuus eivät ole laiskuutta vaan aliravitsemustila.
  • Kun ihminen syö luonnollista ja tuoretta ruokaa, tämän kehon luontaiset painonhallintamekanismit saavat toimia, tämä on energisempi sekä kylläisempi ja laihtuu.
  • Paastoaminen ja syömisen rajoittaminen hidastavat geneettistä ikääntymistä jopa vuosikymmenellä, parantavat terveyttä lukuisilla mittareilla, lisäksi tekevät hyvää henkisesti.
  • Terveellinen syöminen on yksinkertaista: kun pidämme huolen, että lautasellamme on luonnollista ruokaa, sellaista jonka voisi kuvitella kasvavan luonnossa sellaisenaan, elämme kaikella todennäköisyydellä pitkän ja terveen elämän.

1. Mellberg, C., S. Sandberg, M. Ryberg, M. Eriksson, S. Brage, C. Larsson, T. Olsson, and B. Lindahl. “Long-Term Effects of a Palaeolithic-Type Diet in Obese Postmenopausal Women: A 2- Year Randomized Trial.” European Journal of Clinical Nutrition 68, no. 3 (March 2014): 350–57. doi:10.1038/ejcn.2013.290

2. Jönsson, Tommy, Yvonne Granfeldt, Charlotte Erlanson-Albertsson, Bo Ahrén, and Staffan Lindeberg. “A Paleolithic Diet Is More Satiating per Calorie than a Mediterranean-like Diet in Individuals with Ischemic Heart Disease.” Nutrition & Metabolism 7 (2010): 85. doi: 10.1186/1743-7075-7-85.

Whalen, Kristine A., Marji McCullough, W. Dana Flanders, Terryl J. Hartman, Suzanne Judd, and Roberd M. Bostick. “Paleolithic and Mediterranean Diet Pattern Scores and Risk of Incident, Sporadic Colorectal Adenomas.” American Journal of Epidemiology 180, no. 11 (December 1, 2014): 1088–97. doi:10.1093/aje/kwu235

3. Bligh, H. Frances J., Ian F. Godsland, Gary Frost, Karl J. Hunter, Peter Murray, Katrina MacAulay, Della Hyliands, et al. “Plant-Rich Mixed Meals Based on Palaeolithic Diet Principles Have a Dramatic Impact on Incretin, Peptide YY and Satiety Response, but Show Little Effect on Glucose and Insulin Homeostasis: An Acute-Effects Randomised Study.” The British Journal of Nutrition 113, no. 4 (February 28, 2015): 574–84. doi:10.1017/S0007114514004012.

Boers, Inge, Frits Aj Muskiet, Evert Berkelaar, Erik Schut, Ria Penders, Karine Hoenderdos, Harry J. Wichers, and Miek C. Jong. “Favourable Effects of Consuming a Palaeolithic-Type Diet on Characteristics of the Metabolic Syndrome: A Randomized Controlled Pilot-Study.” Lipids in Health and Disease 13 (2014): 160. doi:10.1186/1476-511X-13-160.

Jönsson, Tommy, Yvonne Granfeldt, Charlotte Erlanson-Albertsson, Bo Ahrén, and Staffan Lindeberg. “A Paleolithic Diet Is More Satiating per Calorie than a Mediterranean-like Diet in Individuals with Ischemic Heart Disease.” Nutrition & Metabolism 7 (2010): 85. doi: 10.1186/1743-7075-7-85.

Jönsson, Tommy, Yvonne Granfeldt, Staffan Lindeberg, and Ann-Christine Hallberg. “Subjective Satiety and Other Experiences of a Paleolithic Diet Compared to a Diabetes Diet in Patients with Type 2 Diabetes.” Nutrition Journal 12 (2013): 105. doi:10.1186/1475-2891-12-105.
Lindeberg, Staffan. “Paleolithic Diets as a Model for Prevention and Treatment of Western Disease.” American Journal of Human Biology: The Official Journal of the Human Biology Council 24, no. 2 (April 2012): 110–15. doi:10.1002/ajhb.22218.

Manheimer, Eric W., Esther J. van Zuuren, Zbys Fedorowicz, and Hanno Pijl. “Paleolithic Nutrition for Metabolic Syndrome: Systematic Review and Meta-Analysis.” The American Journal of Clinical Nutrition, August 12, 2015. doi:10.3945/ajcn.115.113613.

Osterdahl, M., T. Kocturk, A. Koochek, and P. E. Wändell. “Effects of a Short-Term Intervention with a Paleolithic Diet in Healthy Volunteers.” European Journal of Clinical Nutrition 62, no. 5 (May 2008): 682–85. doi:10.1038/sj.ejcn.1602790.

Pastore, Robert L., Judith T. Brooks, and John W. Carbone. “Paleolithic Nutrition Improves Plasma Lipid Concentrations of Hypercholesterolemic Adults to a Greater Extent than Traditional Heart- Healthy Dietary Recommendations.” Nutrition Research (New York, N.Y.) 35, no. 6 (June 2015): 474–79. doi:10.1016/j.nutres.2015.05.002.

Whalen, Kristine A., Marji McCullough, W. Dana Flanders, Terryl J. Hartman, Suzanne Judd, and Roberd M. Bostick. “Paleolithic and Mediterranean Diet Pattern Scores and Risk of Incident, Sporadic Colorectal Adenomas.” American Journal of Epidemiology 180, no. 11 (December 1, 2014): 1088–97. doi:10.1093/aje/kwu235

4. Clemens, Zsófia, Anna Kelemen, András Fogarasi, and Csaba Tóth. “Childhood Absence Epilepsy Successfully Treated with the Paleolithic Ketogenic Diet.” Neurology and Therapy 2, no. 1–2 (December 2013): 71–76. doi:10.1007/s40120-013-0013-2.


Masharani, U., P. Sherchan, M. Schloetter, S. Stratford, A. Xiao, A. Sebastian, M. Nolte Kennedy, and L. Frassetto. “Metabolic and Physiologic Effects from Consuming a Hunter-Gatherer (Paleolithic)-Type Diet in Type 2 Diabetes.” European Journal of Clinical Nutrition 69, no. 8 (August 2015): 944–48. doi:10.1038/ejcn.2015.39.

5. Sidney Mintz (1986). Sweetness and Power: The Place of Sugar in Modern History. Penguin. ISBN 978-0-14-009233-2.

6. Soechtig, Stephanie. Fed Up. Documentary. The Weinstein Company, 2014.

7. Ng, Shu Wen, Meghan M. Slining, and Barry M. Popkin. “Use of Caloric and Noncaloric Sweeteners in US Consumer Packaged Foods, 2005-2009.” Journal of the Academy of Nutrition and Dietetics 112, no. 11 (November 2012): 1828–34.e1–6. doi:10.1016/j.jand.2012.07.009.

8. Johnson, Richard J., Mark S. Segal, Yuri Sautin, Takahiko Nakagawa, Daniel I. Feig, Duk-Hee Kang, Michael S. Gersch, Steven Benner, and Laura G. Sánchez-Lozada. “Potential Role of Sugar (fructose) in the Epidemic of Hypertension, Obesity and the Metabolic Syndrome, Diabetes, Kidney Disease, and Cardiovascular Disease.” The American Journal of Clinical Nutrition 86, no. 4 (October 1, 2007): 899–906.


“Products – Health E Stats – Overweight, Obesity, and Extreme Obesity Among Adults 2011-2012.” Accessed September 22, 2015. http://www.cdc.gov/nchs/data/hestat/obesity_adult_11_12/obesity_adult_11_12.htm.

9. “Leading Causes of Death.” Centers for Disease Control and Prevention. Accessed September 22, 2015. http://www.cdc.gov/nchs/fastats/leading-causes-of-death.htm.

Li, Xiaojing, Kristin M. Kolltveit, Leif Tronstad, and Ingar Olsen. “Systemic Diseases Caused by Oral Infection.” Clinical Microbiology Reviews 13, no. 4 (October 2000): 547–58.

Quillin, Patrick. “Cancer’s Sweet Tooth – Sugar Cancer.” Mercola.com. Accessed September 22, 2015. http://www.mercola.com/article/sugar/sugar_cancer.htm.

“WHO | Sugars Intake for Adults and Children.” WHO. Accessed September 22, 2015. http://www.who.int/nutrition/publications/guidelines/sugars_intake/en/ .

10. Soechtig, Stephanie. Fed Up. Documentary. The Weinstein Company, 2014.

11. Ahmed, Serge H., Karine Guillem, and Youna Vandaele. “Sugar Addiction: Pushing the Drug- Sugar Analogy to the Limit.” Current Opinion in Clinical Nutrition and Metabolic Care 16, no. 4 (July 2013): 434–39. doi:10.1097/MCO.0b013e328361c8b8.

Avena, Nicole M., Pedro Rada, and Bartley G. Hoebel. “Evidence for Sugar Addiction: Behavioral and Neurochemical Effects of Intermittent, Excessive Sugar Intake.” Neuroscience and Biobehavioral Reviews 32, no. 1 (2008): 20–39. doi:10.1016/j.neubiorev.2007.04.019.

12. Page, Kathleen A., Owen Chan, Jagriti Arora, Renata Belfort-Deaguiar, James Dzuira, Brian Roehmholdt, Gary W. Cline, et al. “Effects of Fructose vs Glucose on Regional Cerebral Blood Flow in Brain Regions Involved with Appetite and Reward Pathways.” JAMA 309, no. 1 (January 2, 2013): 63–70. doi:10.1001/jama.2012.116975.

13. 2, CBS/AP January, 2013, and 5:22 Pm. “Fructose Changes Brain to Cause Overeating, Scientists Say.” Accessed September 22, 2015. http://www.cbsnews.com/news/fructose-changes-brain-to-cause-overeating-scientists-say/#article.

14. “Study Shows That Food May Be Addictive.” EurekAlert! Accessed September 22, 2015. http://www.eurekalert.org/pub_releases/2015-08/econ-sst082715.php.

Wang, Gene-Jack, Nora D Volkow, Jean Logan, Naoml R Pappas, Christopher T Wong, Wel Zhu, Noelwah Netusll, and Joanna S Fowler. “Brain Dopamine and Obesity.” The Lancet 357, no. 9253 (February 2001): 354–57. doi:10.1016/S0140-6736(00)03643-6.

15. de Araujo, Ivan E, Jozélia G Ferreira, Luis A Tellez, Xueying Ren, and Catherine W Yeckel. “The Gut-Brain Dopamine Axis: A Regulatory System for Caloric Intake.” Physiology & Behavior 106, no. 3 (June 6, 2012): 394–99. doi:10.1016/j.physbeh.2012.02.026.

16. “WHO | Sugars Intake for Adults and Children.” WHO. Accessed September 22, 2015. http://www.who.int/nutrition/publications/guidelines/sugars_intake/en/.

17. Balter, Michael. “Farming Was So Nice, It Was Invented at Least Twice.” Accessed September 22, 2015. http://news.sciencemag.org/archaeology/2013/07/farming-was-so-nice-it-was-invented-least-twice.

18. Gunnars, Kris. “Grains: Are They Good For You, or Bad?” Authority Nutrition. Accessed September 22, 2015. http://authoritynutrition.com/grains-good-or-bad/.

19. “Glycemic Index and Glycemic Load for 100+ Foods.” Harvard Health. Accessed September 22, 2015. http://www.health.harvard.edu/healthy-eating/glycemic_index_and_glycemic_load_for_100_foods.

20. Fasano, Alessio, and Carlo Catassi. “Clinical Practice. Celiac Disease.” The New England Journal of Medicine 367, no. 25 (December 20, 2012): 2419–26. doi:10.1056/NEJMcp1113994.

Molina-Infante, J., S. Santolaria, D. S. Sanders, and F. Fernández-Bañares. “Systematic Review: Noncoeliac Gluten Sensitivity.” Alimentary Pharmacology & Therapeutics 41, no. 9 (May 2015): 807–20. doi:10.1111/apt.13155.

21. Eric Berg. The Myth about Blood Sugars and Diabetes. Accessed September 23, 2015. https://www.youtube.com/watch?v=P7fHYSyvxU0.

22. Bellwood, Peter (2005). “The Beginnings of Agriculture in Southwest Asia”. First Farmers: the origins of agricultural societies. Malden, MA: Blackwell Publushing. pp. 44–68.

23. A.C. Bulhões, H.A.S. Goldani, F.S. Oliveira, U.S. Matte, R.B. Mazzuca1 and T.R. Silveira (2007). “Correlation between lactose absorption and the C/T-13910 and G/A-22018 mutations of the lactase-phlorizin hydrolase (LCT) gene in adult-type hypolactasia”. Brazilian Journal of Medical and Biological Research 40 (11): 1441–1446. doi:10.1590/s0100-879×2007001100004. “Adult-type hypolactasia is characterized by a fall of lactase activity levels to 5 to 10% of birth levels occurring during childhood and adolescence. The condition affects more than 75% of the population worldwide, with regional frequencies ranging from nearly 5% in northern Europe to more than 90% in some Asian and African countries”

24. Feskanich, Diane, Walter C. Willett, and Graham A. Colditz. “Calcium, Vitamin D, Milk Consumption, and Hip Fractures: A Prospective Study among Postmenopausal Women.” The American Journal of Clinical Nutrition 77, no. 2 (February 2003): 504–11.

Going, Scott, Timothy Lohman, Linda Houtkooper, Lauve Metcalfe, Hilary Flint-Wagner, Robert Blew, Vanessa Stanford, et al. “Effects of Exercise on Bone Mineral Density in Calcium-Replete Postmenopausal Women with and without Hormone Replacement Therapy.” Osteoporosis International: A Journal Established as Result of Cooperation between the European Foundation for Osteoporosis and the National Osteoporosis Foundation of the USA 14, no. 8 (August 2003): 637–43. doi:10.1007/s00198-003-1436-x.

Lanou, Amy Joy, Susan E. Berkow, and Neal D. Barnard. “Calcium, Dairy Products, and Bone Health in Children and Young Adults: A Reevaluation of the Evidence.” Pediatrics 115, no. 3 (March 2005): 736–43. doi:10.1542/peds.2004-0548.

Sonneville, Kendrin R., Catherine M. Gordon, Mininder S. Kocher, Laura M. Pierce, Arun Ramappa, and Alison E. Field. “Vitamin D, Calcium, and Dairy Intakes and Stress Fractures among Female Adolescents.” Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine 166, no. 7 (July 1, 2012): 595– 600. doi:10.1001/archpediatrics.2012.5.

25. Farlow, Daniel W., Xia Xu, and Timothy D. Veenstra. “Quantitative Measurement of Endogenous Estrogen Metabolites, Risk-Factors for Development of Breast Cancer, in Commercial Milk Products by LC-MS/MS.” Journal of Chromatography. B, Analytical Technologies in the Biomedical and Life Sciences 877, no. 13 (May 1, 2009): 1327–34. doi:10.1016/j.jchromb.2009.01.032.

Koh, K A, H D Sesso, R S Paffenbarger, and I-M Lee. “Dairy Products, Calcium and Prostate Cancer Risk.” British Journal of Cancer 95, no. 11 (December 4, 2006): 1582–85. doi:10.1038/ sj.bjc.6603475.

Kroenke, Candyce H., Marilyn L. Kwan, Carol Sweeney, Adrienne Castillo, and Bette J. Caan. “High- and Low-Fat Dairy Intake, Recurrence, and Mortality after Breast Cancer Diagnosis.” Journal of the National Cancer Institute 105, no. 9 (May 1, 2013): 616–23. doi:10.1093/jnci/djt027.

Qin, Li-Qiang, Jia-Ying Xu, Pei-Yu Wang, Jian Tong, and Kazuhiko Hoshi. “Milk Consumption Is a Risk Factor for Prostate Cancer in Western Countries: Evidence from Cohort Studies.” Asia Pacific Journal of Clinical Nutrition 16, no. 3 (2007): 467–76.

Song, Yan, Jorge E. Chavarro, Yin Cao, Weiliang Qiu, Lorelei Mucci, Howard D. Sesso, Meir J. Stampfer, et al. “Whole Milk Intake Is Associated with Prostate Cancer-Specific Mortality among U.S. Male Physicians.” The Journal of Nutrition 143, no. 2 (February 2013): 189–96. doi:10.3945/ jn.112.168484.

26. Kimpimäki, T., M. Erkkola, S. Korhonen, A. Kupila, S. M. Virtanen, J. Ilonen, O. Simell, and M. Knip. “Short-Term Exclusive Breastfeeding Predisposes Young Children with Increased Genetic Risk of Type I Diabetes to Progressive Beta-Cell Autoimmunity.” Diabetologia 44, no. 1 (January 2001): 63–69. doi:10.1007/s001250051581.

Paronen, J., B. Björkstén, G. Hattevig, H. K. Akerblom, and O. Vaarala. “Effect of Maternal Diet during Lactation on Development of Bovine Insulin-Binding Antibodies in Children at Risk for Allergy.” The Journal of Allergy and Clinical Immunology 106, no. 2 (August 2000): 302–6. doi: 10.1067/mai.2000.108110.

Saukkonen, T., S. M. Virtanen, M. Karppinen, H. Reijonen, J. Ilonen, L. Räsänen, H. K. Akerblom, and E. Savilahti. “Significance of Cow’s Milk Protein Antibodies as Risk Factor for Childhood IDDM: Interactions with Dietary Cow’s Milk Intake and HLA-DQB1 Genotype. Childhood Diabetes in Finland Study Group.” Diabetologia 41, no. 1 (January 1998): 72–78.

27. “Health Concerns about Dairy Products.” Text. The Physicians Committee, October 13, 2010. http://www.pcrm.org/health/diets/vegdiets/health-concerns-about-dairy-products.

28. “More Evidence That Routine Multivitamin Use Should Be Avoided « Science-Based Medicine.” Accessed September 22, 2015. https://www.sciencebasedmedicine.org/more-evidence-that-routine-multivitamin-use-should-be-avoided/.

Eliseo, Guallar, Eliseo Guallar, Stranges Saverio, Saverio Stranges, Mulrow Cynthia, Cynthia Mulrow, Appel Lawrence J, Lawrence J. Appel, Miller Edgar R, and Edgar R. Miller. “Enough Is Enough: Stop Wasting Money on Vitamin and Mineral Supplements.” Annals of Internal Medicine 159, no. 12 (2013): 850–51. doi:10.7326/0003-4819-159-12-201312170-00011.

Francine, Grodstein, Francine Grodstein, O’Brien Jacqueline, Jacqueline O’Brien, Kang Jae Hee, Jae Hee Kang, Dushkes Rimma, et al. “Long-Term Multivitamin Supplementation and Cognitive Function in Men.” Annals of Internal Medicine 159, no. 12 (2013): 806–14. doi: 10.7326/0003-4819-159-12-201312170-00006.

“High-Dose Multivitamins and Minerals After a Heart Attack.” Annals of Internal Medicine 159, no. 12 (December 17, 2013): I – 20. doi:10.7326/0003-4819-159-12-201312170-00001.
P, Fortmann Stephen, Stephen P. Fortmann, Burda Brittany U, Brittany U. Burda, Senger Caitlyn A, Caitlyn A. Senger, Lin Jennifer S, Jennifer S. Lin, Whitlock Evelyn P, and Evelyn P. Whitlock. “Vitamin and Mineral Supplements in the Primary Prevention of Cardiovascular Disease and Cancer: An Updated Systematic Evidence Review for the U.S. Preventive Services Task Force.” Annals of Internal Medicine 159, no. 12 (2013): 824–34. doi: 10.7326/0003-4819-159-12-201312170-00729.

29. “More Evidence That Routine Multivitamin Use Should Be Avoided « Science-Based Medicine.” Accessed September 22, 2015. https://www.sciencebasedmedicine.org/more-evidence-that-routine-multivitamin-use-should-be-avoided/.

30. “Vitamin C.” Wikipedia, the Free Encyclopedia, September 13, 2015. https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Vitamin_C&oldid=680800364.

31. TED-Ed. Can We Eat to Starve Cancer? – William Li. Accessed September 22, 2015. https://youtu.be/OjkzfeJz66o?t=795

32. “Persistence Hunting.” Wikipedia, the Free Encyclopedia, September 22, 2015. https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Persistence_hunting&oldid=682194257.

33. Salans, Lester B., Edward S. Horton, and Ethan A. H. Sims. “Experimental Obesity in Man: Cellular Character of the Adipose Tissue.” Journal of Clinical Investigation 50, no. 5 (May 1971): 1005–11.

“Why Are Thin People Not Fat?” Accessed September 22, 2015. http://inhumanexperiment.blogspot.fi/2010/07/why-are-thin-people-not-fat.html.

34. Harcombe, Zoë. The Calorie Theory – Prove It or Lose It, n.d. http://www.zoeharcombe.com/2014/06/the-calorie-theory-prove-it-or-lose-it/.

35. TED-Ed. Can We Eat to Starve Cancer? – William Li. Accessed September 22, 2015. https://youtu.be/OjkzfeJz66o?t=181

36. TED-Ed. Can We Eat to Starve Cancer? – William Li. Accessed September 22, 2015. https://youtu.be/OjkzfeJz66o?t=318, https://youtu.be/OjkzfeJz66o?t=678

37. TED-Ed. Can We Eat to Starve Cancer? – William Li. Accessed September 22, 2015. https://youtu.be/OjkzfeJz66o?t=252

38. TED-Ed. Can We Eat to Starve Cancer? – William Li. Accessed September 22, 2015. https://youtu.be/OjkzfeJz66o?t=991

39. TED-Ed. Can We Eat to Starve Cancer? – William Li. Accessed September 22, 2015. https://youtu.be/OjkzfeJz66o?t=749

40. Soechtig, Stephanie. Fed Up. Documentary. The Weinstein Company, 2014.

41. Al-Shafei, Ahmad I. “Ramadan Fasting Ameliorates Oxidative Stress and Improves Glycemic Control and Lipid Profile in Diabetic Patients.” European Journal of Nutrition 53, no. 7 (October 2014): 1475–81. doi:10.1007/s00394-014-0650-y.

Al-Shafei, Ahmad I. M. “Ramadan Fasting Ameliorates Arterial Pulse Pressure and Lipid Profile, and Alleviates Oxidative Stress in Hypertensive Patients.” Blood Pressure 23, no. 3 (June 2014): 160–67. doi:10.3109/08037051.2013.836808.

Barnosky, Adrienne R., Kristin K. Hoddy, Terry G. Unterman, and Krista A. Varady. “Intermittent Fasting vs Daily Calorie Restriction for Type 2 Diabetes Prevention: A Review of Human Findings.” Translational Research: The Journal of Laboratory and Clinical Medicine 164, no. 4 (October 2014): 302–11. doi:10.1016/j.trsl.2014.05.013.

Baumeier, Christian, Daniel Kaiser, Jörg Heeren, Ludger Scheja, Clara John, Christoph Weise, Murat Eravci, et al. “Caloric Restriction and Intermittent Fasting Alter Hepatic Lipid Droplet Proteome and Diacylglycerol Species and Prevent Diabetes in NZO Mice.” Biochimica Et Biophysica Acta 1851, no. 5 (May 2015): 566–76. doi:10.1016/j.bbalip.2015.01.013. “Calorie-Restricting Diets Slow Aging, Study Finds.” ScienceDaily. Accessed September 22, 2015. http://www.sciencedaily.com/releases/2014/11/141117110650.htm.

Knapton, Sarah. “Fasting for Three Days Can Regenerate Entire Immune System, Study Finds,” June 5, 2014, sec. News. http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/10878625/Fasting-for-three-days-can-regenerate-entire-immune-system-study-finds.html.

Kul, Seval, Esen Savaş, Zeynel Abidin Öztürk, and Gülendam Karadağ. “Does Ramadan Fasting Alter Body Weight and Blood Lipids and Fasting Blood Glucose in a Healthy Population? A Meta- Analysis.” Journal of Religion and Health 53, no. 3 (June 2014): 929–42. doi:10.1007/ s10943-013-9687-0.

Rickenbacher, Andreas, Jae Hwi Jang, Perparim Limani, Udo Ungethüm, Kuno Lehmann, Christian E. Oberkofler, Achim Weber, Rolf Graf, Bostjan Humar, and Pierre-Alain Clavien. “Fasting Protects Liver from Ischemic Injury through Sirt1-Mediated Downregulation of Circulating HMGB1 in Mice.” Journal of Hepatology 61, no. 2 (August 2014): 301–8. doi:10.1016/j.jhep.2014.04.010.

Yousefi, B., Z. Faghfoori, N. Samadi, H. Karami, Y. Ahmadi, R. Badalzadeh, V. Shafiei-Irannejad, M. Majidinia, H. Ghavimi, and M. Jabbarpour. “The Effects of Ramadan Fasting on Endothelial Function in Patients with Cardiovascular Diseases.” European Journal of Clinical Nutrition 68, no. 7 (July 2014): 835–39. doi:10.1038/ejcn.2014.61.

42. Benau, Erik M., Natalia C. Orloff, E. Amy Janke, Lucy Serpell, and C. Alix Timko. “A Systematic Review of the Effects of Experimental Fasting on Cognition.” Appetite 77 (June 2014): 52–61. doi: 10.1016/j.appet.2014.02.014.

Farooq, Abdulaziz, Christopher Paul Herrera, Fuad Almudahka, and Rita Mansour. “A Prospective Study of the Physiological and Neurobehavioral Effects of Ramadan Fasting in Preteen and Teenage Boys.” Journal of the Academy of Nutrition and Dietetics 115, no. 6 (June 2015): 889–97. doi:10.1016/j.jand.2015.02.012.

Schaumberg, Katherine, and Drew A. Anderson. “Does Short-Term Fasting Promote Changes in State Body Image?” Body Image 11, no. 2 (March 2014): 167–70. doi:10.1016/j.bodyim. 2014.01.005.

43. Shanley, D. P., and T. B. Kirkwood. “Calorie Restriction and Aging: A Life-History Analysis.” Evolution; International Journal of Organic Evolution 54, no. 3 (June 2000): 740–50.

44. Peel, Michael. “Hunger Strikes.” BMJ 315, no. 7112 (October 4, 1997): 829–30. doi:10.1136/bmj. 315.7112.829.

Kannattaako olla oma itsensä?

sl_10_bw-900x600

Olen elämäni varrella kuullut sanottavan usein ja eri lähteistä, että kannattaa olla oma itsensä. Tämä aforismi kuulostaa ylevältä, mutta onko se totta – siis mihin se perustuu? Sitä kukaan ei koskaan sanonut, enkä minä kysynyt. Maailmassa, jossa niin moni meistä sortuu hieman ehostamaan omaa olemustaan tarpeen vaatiessa, kuinka moni siihen lopulta edes oikeasti uskoo? Kuinka synkkää se olisikaan kenenkään maineelle, jos julkisesti myöntäisi vetävänsä roolia, ja pitäisi sitä suotavana muillekin. Yksi harvinaisen hikinen yö maatessani pimeässä tuulettimen alla kysyin kuitenkin itseltäni, että mikäli oma itsensä kannattaa olla, mitä konkreettisia syitä sille on.

Ennen kuin astut tekstiin sisään, jätäthän egosi ovelle.

Tämä teksti käsittelee esittämistä, mutta esittämisen ja ei-esittämisen välissä on vielä yksi taso, josta on syytä mainita. Ihmispsyyke on monitasoinen vyyhti, jossa toimii useita itsenäisiä ja monesti ristiriitaisiakin järjestelmiä. Nämä järjestelmät ovat kehittyneet evoluution saatossa eri aikakausina, ja niiden tarkoitus ei ole ollut koskaan tehdä ihmistä onnelliseksi tai mitenkään eheäksi tai johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi vaan varmistaa tämän selviytyminen ympäristössä, jossa mahdollisuutta älylliseen ajatteluun ei yleensä ole ollut.

Buddhalaiset kutsuvat ihmisen eläimellistä osaa, sitä joka suuttuu, tulee mustasukkaiseksi ja vaatii kunnioitusta, egoksi. Egolla on tapana seurata ympäröivän kulttuurin arvoja ja omaksua niitä. Yksi koomisimmista esimerkeistä liittyen tähän on tapaus, jossa kaveriporukka meni ostoskeskukseen ja seurasi yhtä omaan ryhmäänsä kuuluvaa nuorta miestä näkyvästi, kuin tämä olisi jonkin sortin supertähti. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin täysin ulkopuolisia ihmisiä, pitkälti nuoria kirkuvia naisia, liittyi mukaan tähän joukkoon, kunnes ostoskeskuksen vartija tuli takaamaan tämän “staran turvallisuuden”. Olisiko tämä mies todellakin ollut näille naisille jotain sellaista, joka olisi edistänyt heidän onneaan? Mitä muita tällaisia asioita elämässämme on? Egoa ei pidetä yleensä ottaen omana itsenä vaan tietynlaisena illuusiona, joka saa ihmisen suvun jatkumaan alkukantaisessa heimoyhteisössä, mutta modernissa maailmassa estää tätä tajuamasta omaa henkistä potentiaaliaan.

Ihmisen minuuden löytämisessä on siis monta tasoa. Kaikki alkaa siitä, että erilaiset välittömät roolit jätetään pois. Sen jälkeen tätä rehellisyyttä ja itsereflektiota lähdetään rohkeasti kehittämään niin, että se oma persoona alkaa muotoutumaan sieltä kaiken ulkoisen kohinan seasta. Oikeastaan  persoonasta puhuminen on harhaanjohtavaa, koska me emme ole mitään pysyvää; me olemme jatkuvasti eläviä ja muuttuvia kokonaisuuksia, kuin palava liekki, ja saavutamme oman muotomme nimenomaan luopumalla siitä.

No kannattaako?

Me ihmiset ajaudumme yllättävän yhdenmukaisiin sosiaalisiin piireihin automaattisesti. Teemme lukemattomia tiedostamattomia valintoja päivästä toiseen, ja niiden kautta lisäämme elämässämme niiden asioiden osuutta, jotka saavat meidät tuntemaan itsemme hyväksi samalla, kun ikävämmät asiat suodattuvat pois. Tämä toimii ihmisten välillä kumpaankin suuntaan: sinä olet siis muille ihmisille saman prosessin alainen. Kun ihminen millään tasolla antaa itsestään valheellista kuvaa, se samassa suhteessa häiritsee tämän mekanismin toimintaa. Ihminen siis tällöin vetää elämäänsä vääriä yksilöitä, yksilöitä jotka ehkä täyttävät jotain egoistista tarvetta, mutta jotka ovat loppujaan vain taakka; ja samalla tämä naamioi itsensä niiltä yksilöiltä, joihin todellinen yhteys voisi syntyä.

Lying is, almost by definition, a refusal to cooperate with others. It condenses a lack of trust and trustworthiness into a single act. It is both a failure of understanding and an unwillingness to be understood. To lie is to recoil from relationship. – Sam Harris

Ihminen on sosiaalinen eläin, eli ihmisen selviytymisen on varmistanut riippuvuussuhde yhteisön muiden yksilöiden välillä. Siksi meillä kaikilla on syömisen ja nukkumisen lisäksi vastaava elintärkeä tarve läheisyyteen, ihan vain olemiseen muiden kanssa. Mutta mikä läheisyydessä on se komponentti, joka tuntuu niin ravitsevalta? Moni meistä on joskus ollut juhlissa keskellä ainakin osaltaan tuttua ihmisjoukkoa ja kokenut olevansa täysin yksin – eikä varmastikaan ole ollut se ainoa. Meillä on tarve nähdä ja tulla nähdyksi pintaa syvemmältä. Siinä samassa suhteessa, missä ihminen antaa itsestään valheellista kuvaa, tämä heikentää sitä näköyhteyttä eli sitä elintärkeää henkistä valtimoa, joka pitää psyykeemme hengissä.

Ylipäänsä odotus siitä, että meidän täytyy joko liittää tai poistaa persoonastamme osia sulautuaksemme joukkoon tai tehdäksemme vaikutuksen, perustuu ajatukselle, että me emme kelpaa. Että meissä on jotain vikaa. On vaikea olla onnellinen, mikäli omat teot ja ajatukset ovat näin räikeässä ristiriidassa. Ja sen syvemmin psykologisiin mekanismeihin menemättä mitä rankempia me olemme itseämme kohtaan, sitä jyrkempiä me olemme muita kohtaan. Siis mitä enemmän me tukahdutamme omaa minuuttamme, sitä enemmän me odotamme, että myös muiden tulee tehdä sitä. Meillä on kaikilla mahdollisuus valita, kumman puolesta haluamme toimia omassa elämässämme.

…an attempt to gain a value by deceiving the mind of others is an act of raising your victims to a position higher than reality, where you become a pawn of their blindness, a slave of their non-thinking and their evasions, while their intelligence, their rationality, their perceptiveness become the enemies you have to dread and flee…honesty is not a social duty, not a sacrifice for the sake of others, but the most profoundly selfish virtue man can practice: his refusal to sacrifice the reality of his own existence to the deluded consciousness of others. – Ayn Rand

Kyyninen ihminen saattaa vielä tämän jälkeen kysyä, että no mitä sitten? Jos voin saada haluamani hieman hiomalla totuudesta turhia kulmia pois, miksen tekisi niin? Minä pelaan voittaakseni, en tuollaisten sentimentaalisten henkisten arvojen takia. No mikäli se aivan aidosti tekee onnelliseksi, niin mikäs siinä. Mutta kuten mainittu, ei ole lainkaan selvää, milloin me haluamme jotain oikeasti, ja milloin me koemme, että meidän pitää haluta jotain omien todellisten arvojemme kustannuksellakin. Ja jos ja kun tämä kyynikko lopulta saa sen, minkä vuoksi oli valmis myymään minuutensa, ei se välttämättä tunnu niin hyvältä, kuin olisi voinut odottaa. Se ei välttämättä tunnu miltään. Sisällä voi kyteä ajatus siitä, etten minä saanut mitään, vaan roolini sai; tämä on kaikki pelkkää näytelmää.

Internet-väittelyt: evoluutiopsykologinen perspektiivi

angry-computer

Miksi fiksut ihmiset käyttäytyvät niin typerästi erityisesti Internetissä kohdatessaan poikkeavia näkemyksiä? Päätin ottaa hieman evoluutio- ja konfliktipsykologiaa ja rakentaa jonkinlaisen kuvan asiasta. Vaikka kyseinen teksti voikin paikoitellen rakentaa synkkää kuvaa ihmisyydestä, asiat voi ottaa monella tavalla. Toivottavasti tämä lisää lukijansa ymmärrystä sen sijaan, että tarjoaa tälle vain uusia asioita, joista syyttää vastapuoltaan konfliktin keskellä. On psykologiopiskelijoiden keskuudessa ikiaikainen klassikko, että edes heistä on vaikea saada ketään todella uskomaan, etteivät he olisi mainittujen mekanismien yläpuolella.


Itsepetoksen ja älyllisen epärehellisyyden evolutiivinen perusta

Kun opiskelee psykologiaa, hyvin nopeasti käy selville, etteivät evolutiiviset voimat ole alkujaan yrittäneetkään tehdä ihmisestä rationaalista, vaan ihmisen päätöksenteko rakentuu pääosin erilaisten vaivaa säästävien oikoteiden, psykologisten vinoumien, varaan. Siis ainakin ilman kovaa älyllistä harjoittelua ja jatkuvaa itsekritiikkiä. Hugo Mercierin ja Dan Sperberin Argumentative Theory of Reasoning ammentaa tästä. Sen mukaan ihmisälyn on täytynyt oppia selviytymään luonnon sijaan myös ihmiskulttuurin sisällä: äly ja erityisesti väittely ovat olleet sosiaalisen menestymisen työkaluja. Ihmisen geeneille ei ole koskaan ollut merkitystä niinkään sillä, mikä luonnontieteellinen totuus on, vaan sillä on ollut merkitystä, onko yksilö pystynyt välttämään väärässä olemisen julkisen nöyryytyksen – totuudesta riippumatta. Me olemme kaikki lukemattomien onnistuneesti valehdeillen sukupolvien jälkeläisiä. Voisi siis kuvitella evoluution kehittäneen mekanismeja erityisesti valehtelua silmällä pitäen.

Biologi Robert Trivers arvelee, että evoluutiovoimat ovat suosineet itsepetosta, jotta ihminen voisi valehdella edukseen vakuuttavammin; eli välttää tyypilliset valehtelun signaalit puhumattakaan positiivisen minäkuvan säilymisestä. Käynnissä olisi ikään kuin tietynlainen luonnollinen kilpavarustelu: samaan aikaan kuin kehittyvät kykymme tunnistaa valehtelu, hienostuvat myös kykymme valehdella. Tätä kutsutaan psykologiassa muun muassa nimellä The Moralization Gap. Ihmisillä on tapana kokea joko oma tai edustamansa viiteryhmän kokema vääryys merkityksellisempänä ja synkemmillä motiiveilla suoritettuna, kuin mitä se oikeasti on; vastaavasti heillä on tapana aliarvioida oman toimintansa vakavuutta, ja ymmärtää sen motiiveja.

Tämä johtaa tietynlaiseen konfliktin syöksykierteeseen, jossa kummankin mielestä toinen toimii kohtuuttomasti. Tästä esimerkkinä seuraava koe. Kahdelle koehenkilölle annetiin ohje puristaa heidän vastapuolensa sormea kolme sekuntia samalla voimalla, kuin minkä he itse kokivat viimeisellä kerralla. Tätä toistettiin edes taas tarvittava määrä kierroksia. Kahdeksan kierroksen jälkeen käytetty voima oli kuitenkin jo kahdeksantoistakertainen. Meillä ei yksinkertaisesti ole eväitä arvioida konfliktitilannetta objektiivisesti, jos olemme sen osapuoli. Eräässä kokeessa kuitenkin osanottajien rationaalinen mieli lamaannutettiin niin, että heidän piti kokeen aikana muistella koko ajan seitsemän numeron sarjaa. Tämä esti moraalikuilua toimimasta, ja näytti, että totuus on kuitenkin sisällämme, ja siihen on mahdollista päästä käsiksi.


Totuuden löytämisen psykologiset kompastuskivet

Jokainen Internetissä joskus väitellyt tunnistaa tilanteen, jossa oma kanta on kyseenalaistettu, ja seuraavaksi aukeaa google. Kirjoitat hakusanoja niin kauan, kunnes perustelu omalle näkemykselle on löytynyt. Tämän nimi on vahvistusilluusio. Me elämme maailmassa, jossa tietoa on enemmän kuin koskaan, ja sen laatu ei ole aina täysin selvää. Monissa tapauksissa tiedon laadulla ei ole edes väliä, kunhan se vain palvelee sitä omaa agendaa. Me voimme halutessamme uskoa vahvistusilluusion ja googlen turvin, mihin olemme päättäneetkään syystä tai toisesta uskoa. Esimerkiksi koska se on olennainen osa sosiaalisen piirimme identiteettiä.

Kun joku työpaikallamme on unohtanut tiskata astiat omalla vuorollaan, saatamme ajatella, että onpa hän ajoittain vastuuntunnoton tai laiska ihminen. Mutta jos vastaava käy meille, on päivänselvää, että se oli se yksi juttu silloin, joka harhautti, ja sama olisi käynyt kenelle tahansa. Tämän nimi on Fundamental Attribution Error. Se sama selittää, miksi lihavat ovat mielestämme laiskoja, alkoholisteilla ei ole mitään itsekuria, ja kilpailevan poliittisen puolueen ihmiset ovat sielultaan mustia ja ahneita halutessaan viedä edustamamme ryhmän rahat. Sen sijaan, että kohtelisimme muita järkevinä ihmisinä, joilla on omat henkilökohtaiset tilanteensa, uskomuksensa ja mahdolliset heikot hetkensä, kuten meilläkin on, me valitsemme toisen tien. Jos me menetämme hermomme, paine oli yksinkertaisesti liikaa. Jos joku toinen töissä menettää hermonsa, hänellä taitaa olla päässä jotain vikaa.

Michiganin yliopistossa tutkittiin, mitä käy, jos koehenkilöille esitetään heidän uskomuksiensa mukainen ja laajalle levinnyt, mutta todistettavasti virheellinen väite, jonka perään tutkijat asettivat selkeän korjauksen. Yksi näistä virheellisistä väittämistä oli esimerkiksi, että Irakista löytyi joukkotuhoaseita. Rationaalisen olennon tietenkin luulisi muuttavan mielipiteensä etenkin noin selvästä asiasta. “Ai eikö löytynytkään. Okei. Selvä.” Kävi kuitenkin suurelta osin päinvastoin. Sen sijaan, että mielipide olisi muuttunut, kävi jotain, mitä psykologit kutsuvat nimellä backfire: kun ihminen kokee mielipiteensä uhatuksi, tämä pitää siitä kiinni entistäkin kovemmin. Siis kun ihmiselle tärkeät mielipiteet, arvot tai kulttuuri tulevat hyökätyksi, ja tämä kokee olonsa uhatuksi, tämän luontainen reaktio ei suinkaan ole luopua niistä vaan kaivautua kaiken järjen vastaisesti niihin entistäkin syvemmälle.

On kuitenkin tutkittu useammassa lähteessä, että ihmisen uskomukset liittyvät läheisesti tämän itsetuntoon. Esimerkiksi yksi Michiganin tutkijoista selvitti, että mikäli koehenkilölle pidettiin alkuun itsetuntoa korottava harjoitus, tämä oli sen vaikutuksen ajan avoimempi harkitsemaan uutta tietoa. Paradoksaalisesti toinen asia, jonka on todettu heikentävän ihmisen uskoa johonkin, on pyytää tätä listaamaan asioita tämän käsityksen puolesta. Tämä selittyy saatavuusheuristiikalla: Kun ihminen joutuu listaamaan konkreettisesti, miksi jokin asia on, miten se on, ensimmäiset rivit tulevat helposti. Muutaman rivin jälkeen omat heppoiset perustelut kuitenkin konkretisoituvat, kun listaaminen vaikeutuu. Yhtenä kantavana voimana tässä on myös se, ettei ihmisen identiteetti ole niin uhattuna, koska kukaan ei aktiivisesti uhkaa sitä – ymmärrys tulee sisältäpäin.


Mitä tälle kaikelle voi tehdä?

If someone becomes unmindful in indicating faults and uses unkind and harsh language, he might do more harm than good to himself as well as to the person whose shortcomings he points out. One who speaks with resentment cannot be mindful and is unable to express himself clearly. One who feels hurt while listening to harsh language may lose his mindfulness and not hear what the other person is really saying. We should speak mindfully and listen mindfully to be benefitted by talking and listening. – Buddha, 400 eea.

Hyvän tahdon olettama on filosofiassa tunnettu käsite, jonka omaksumisella on tarkoitus ohittaa monet niistä kompastuskivistä, jotka estävät meitä hyötymästä käymistämme väittelyistä. Keskustellessa jonkun kanssa, ei kannata olettaa, että tämä on joko tyhmä, ilkeä tai valehtelija, jolla on salattuja motiiveja. Kun keskustelun kumpikaan osapuoli ei usko toisen puhuvan totta, se yksinkertaisesti tappaa kaiken mahdollisen ymmärryksen osapuolien väliltä. Muita kannattaa kohdella, kuten kohtelemme itseämme, ja antaa heille anteeksi kuten annamme itsellemme. Se voi olla ajoittain vaikeaa, mutta toinen vaihtoehto olisi luopua keskustelemisesta, mikäli olettaa keskustelun tarkoituksena olevan näyttävän draaman sijaan asioiden selvittämisen.

One of the painful things about our time is that those who feel certainty are stupid, and those with any imagination and understanding are filled with doubt and indecision – Bertrand Russell

Poliittiset psykologit ovat tunnistaneet ilmiön nimeltä Integrative Complexity, joka kuvaa kerronnan älyllisyyttä. Mikäli kerronnan IC on alhainen, se sisältää paljon sanoja kuten “aina”, “varmasti”, “ikinä” ja niin edelleen. Kerronnan IC nousee sanoista “yleensä”, “melkein”, “mutta” ja “ehkä”. Se nousee entisestään, mikäli se sisältää kaksi tai useamman vaihtoehtoisen näkökulman; yhä, jos se sisältää kompromisseja näiden näkökulmien välillä; ja korkeimman mahdollisen se saa, mikäli se selittää näiden näkökulmien suhteet jollain niitä yhdistävällä järjestelmällä. Integrative Complexityn on todettu korreloivan älykkyyden kanssa, ja älyllisyyden puutteen puheessa on tutkittu ennakoivan väkivaltaisuutta ja sotaa sekä yksilötasolla että kansainvälisellä areenalla. Matalaälyinen kieli siis provosoi, johtaa helposti konfliktin kierteeseen ja saa puhujansa tämän tiedon valossa esittämään itsensä tyhmänä.

Eli jos tämä maalaamani kuva mitään väittelemisestä kertoo, se on mielestäni se, että me emme voi tulla ja nöyryyttää ihmisiä olemaan oikeaa mieltä asioista. Se tulee meiltä helposti, ja se tulee meiltä luonnostaan – ja mikään ei kohota itsetuntoa kuten hölmön mielipiteen omaavan ihmisen räjäyttäminen kartalta. Mutta keskimäärin se ei toimi. Päinvastoin se syventää kuilua meidän ja niiden ihmisten välillä, joidenka koemme uhkaavan maailmankuvaamme. Mikäli motiivit eivät ole egopohjaiset, eli ihmistä oikeasti kiinnostaa totuus ja ymmärrys, tekee hän itselleen palveluksen, jos hän kohtelee kanssaihmistään kunnioittavasti, vaikka tällä olisikin omat heikot hetkensä. Tekee hyvää muistaa, että kukaan ei ole meille velkaa mitään. Esimerkiksi lähteitä ja perusteluita pyydetään, ei vaadita. Jos taas ihminen sortuu lajityypilliseen käyttäytymiseensä, se on okei. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Mutta on kuitenkin itsepetosta sanoa itselleen silloin, että motiivit olisivat jotain muuta kuin lapselliset.

Rehellistä päihde- ja huumevalistusta: tiesitkö sinä tätä yleisimmistä päihteistä?

_66532979_doughnut_624

Päihteet ja huumeet ovat merkittävä osa jokaisen ihmisen elämää. Vaikka ei itse koskaan päihtyisikään, elää todennäköisesti yhteiskunnassa, jossa niin säännöllisesti tehdään. Silloin faktapohjainen tieto on avainasemassa päihteiden ja huumeiden haittojen minimoimisessa ja jopa niiden mahdollisen potentiaalin esille tuomisessa – niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Järkevän päihde- ja huumekeskustelun kuitenkin estävät tietyt myytit, jotka toivottavasti saan tässä rikottua. Olen listannut yhteensä yhdeksän päihdettä sekä huumetta, ja antanut niistä yleiskatsauksen perustuen viimeisimpään tieteelliseen tietoon.

Huumausaine on lakitekninen termi Suomen laissa, ja se tarkoittaa laitonta päihdettä. Huumeiden ja päihteiden välillä ei ole siis mitään rakenteellisia tai vaikutuksiltaan eroavia tekijöitä, vaan tämä kahtiajako johtuu lähinnä poliittisista ja kulttuurillisista syistä, mikä kiteytyy laissa. Olenkin päihteen nimen alle laittanut sen juridisen statuksen Suomessa, jotta lukijan on helppo todeta tämä asia itse vertailemalla eri substansseja eri kategorioista keskenään.

Päihteen nimen alla on myös luokka, johon se vaikutuksiensa perusteella luetaan, ja joidenka perusteella olen aineet tekstiin järjestänyt. Tekstissä ovat edustettuna stimulantit, depressantit, psykedeelit ja deliriantit. Näistä jää vielä yli yksi yleinen luokka, dissosiatiivit, jota en kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi tuoda nyt esiin.

Tekstissä esiintyvät substanssit ovat esiintymisjärjestyksessään: 1. sukroosi 2. nikotiini 3. amfetamiini 4. etanoli 5. heroiini 6. kannabis 7. DMT 8. psilosybiini 9. hulluruoho


STIMULANTIT

1. sukroosi
sääntelemätön päihde
stimulantti

Sukroosi, eli niin sanottu tavallinen pöytäsokeri, on sokeriruo’osta eroteltava yhdiste, joka sisältää glukoosia ja fruktoosia. Glukoosi on ihmiselle tietyissä määrin välttämätön ravintoaine: se on esimerkiksi verensokerina aivojen energianlähde. Fruktoosia keho ei tarvitse. Sukroosi ei lajityypillisesti kuulu ihmislajin ruokavalioon sellaisenaan, mutta siitä tuli osa ihmisen ruokavaliota 1800-luvulla, kun tekniikka mahdollisti sen suuren mittakaavan tuottamisen ja levittämisen. Nykyään länsimainen ihminen nauttii asiantuntijajärjestöjen mukaan keskimäärin moninkertaisesti sallittua suuremman määrän sokeria päivässä, minkä jo yksi tölkki limua ylittää, ja sukroosia lisätään kaikkeen mikroaterioista sekä tomaattikastikkeista jugurttiin ja leipään.

Sukroosi vaikuttaa ihmisaivoihin pääsääntöisesti kielen makureseptoreiden kautta, josta lähtee viesti aivoihin dopamiini- ja opioidireseptoreille. Yhdessä nämä muun muassa alkoholin, heroiinin, nikotiinin ja kokaiinin välittäjäaineet laukaisevat mielihyvää, opettavat aivoille, että tätä pitää saada jatkossakin. Ja mikäli kaava toistetaan tarpeeksi usein, aiheuttavat rakenteellisia muutoksia aivoihin, jotka löytyvät magneettikuvissa ylipainoisten ihmisten lisäksi myös klassisten narkomaanien ja alkoholistien aivoista. Sukroosi ei kuitenkaan vaikuta aivoihin ainoastaan makuaistin kautta, vaan geneettisesti muunneltujen rottienkin, jotka eivät pysty maistamaan mitään, on tutkittu suosivan nimenomaan sokeripitoisia ruokia. Fruktoosi eroaa muista ruoka-aineista siinä mielessä, että siinä missä mistä tahansa vain hyvältä maistuvasta ruuasta saatava mielihyvä laantuu toistettaessa, sokeri toimii stimulanttimaisesti, ja tuottaa mielihyvää aina yhä uudestaan.

Sukroosi on addiktoiva aine, jonka on tutkimuksissa todettu aiheuttavan voimakkuudeltaan vastaavaa riippuvuutta, kuin klassisesti ovat tuottaneet alkoholi, tupakka, kokaiini ja heroiini. Läsnä ovat kaikki riippuvuuden määritelmään kuuluvat ilmiöt: mässäily, vieroitusoireet, himoitseminen ja herkistyminen muille vastaavien välittäjäaineiden kautta vaikuttaville substansseille. Esimerkiksi heroiiniriippuvainen himoitsee sokeria ollessaan vieroituksessa, ja vastaavasti sokeririippuvaiselle laukeaa vieroitusoireet, jos tämän opioidireseptorit, eli heroiinin vaikutuskanava, suljetaan väliaikaisesti sitä varten olevalla opioidiantagonistilla.

Useat tutkimukset ovat osoittaneet ylipainon lisääntyneen nimenomaan sokerin käytön myötä, ja ylipaino onkin länsimaissa yksi merkittävimmistä estettävissä olevista kuolemansyistä. Ylipainon lisäksi lisätyn sokerin on huomattu olevan yhteydessä tai aiheuttavan täysin muun muassa diabetesta, sydän- ja verisuonisairauksia, silmänpohjan rappeumaa, hammasmätää ja syöpää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa arvioiden mukaan ylipaino tappaa noin viisi kertaa enemmän ihmisiä vuodessa kuin lääkkeiden ja huumeiden yliannostustapaukset yhteensä, ja ylipaino on vain yksi oire sukroosin käytöstä.

2. nikotiini
säännelty päihde
stimulantti

Nikotiini on monissa kasveissa luonnostaan esiintyvä aine, joissa se toimii hyönteismyrkkynä. Eniten nikotiinia on tupakoiden kasvisukuun kuuluvissa kasveissa, jonka kuivattuja lehtiä poltetaan nikotiinin psykoaktiivisten vaikutusten ja addiktion vuoksi. Aikaisimmat merkit tupakan käytöstä sijoittuvat ajalle 1400-1000eaa. Nikotiinin hyönteismyrkkyominaisuuksia käytetään nykyään hyväksi myös viljelyssä, mutta sen käyttö on vähentynyt muiden edullisempien ja vähemmän vahinkoa nisäkkäille aiheuttavien vaihtoehtojen myötä.

Nikotiini aktivoi nikotiiniasetyylikoliinireseptoreita, ja vaikuttaa välillisesti useisiin välittäjäaineisiin, joihin kuuluu: noradrenaliini, adrenaliini, arginiini, vasopressiini, serotoniini, dopamiini ja beta-endorfiini. Nikotiini on normaalissa savukekäytössä stimulantti, ja tuottaa hyvää oloa ja virkeyttä, sekä parantaa keskittymiskykyä ja muistia. Nikotiini on kuitenkin siitä epätyypillinen, että erityisen syvään hengitettäessä siitä tulee relaksantti sen kipua vähentävien ja rauhoittavien vaikutusten vuoksi. Nikotiini laskee myös painoa.

Nikotiini aiheuttaa heroiiniin verrattavaa psyykkistä ja fyysistä riippuvuutta, ja nostaa nopeasti toleranssia. Tutkimustulokset riippuvuuden kehittymisajasta ovat epäselviä, ja vaihtelevat ensimmäisistä kerroista vuoden sisään. Vieroitusoireisiin kuuluu ahdistusta, hermostuneisuutta, keskittymishäiriöitä, ruuansulatushäiriöitä, päänsärkyä, uneliaisuutta, vapinaa ja makean himoa.

Tupakan arvioidaan olevan merkittävin estettävissä oleva kuolemansyy kehittyneissä maissa ja tappaneen 2000-luvun aikana 100 miljoonaa ihmistä eli noin seitsemäntoista holokaustin verran. Noin puolien tupakoijista arvioidaan kuolleen tupakointiin liittyviin syihin. Tupakka vahingoittaa erityisesti sydäntä ja keuhkoja, ja lisäksi se aiheuttaa useammanlaista syöpää.

3. amfetamiini
huumausaine
stimulantti

Amfetamiini on luonnossa esiintymätön aine, joka syntetisoitiin ensimmäistä kertaa vuonna 1887. Se lisää sekä henkistä että fyysistä suorituskykyä. Amfetamiinia määrätään lääkkeeksi keskittymishäiriöön sekä narkolepsiaan, ja laittomasti sitä käytetään oppimista tai valveillaoloa vaativissa tilanteissa tai suurempina annoksina mielihyvän ja sosiaalisuuden lisäämiseen.

Amfetamiini aktivoi TAAR1-reseptoria, joka säätelee dopamiinin, noradrenaliinin ja vähemmässä määrin serotoniinin vapauttamista. Välittömiltä vaikutuksiltaan se lisää pienemmillä hyötyannoksilla keskittymis- ja oppimiskykyä, ja amfetamiinin on todettu lisäävän neuroplastisuutta, eli aivojen kykyä luoda uusia hermoyhteyksiä. Amfetamiini myös poistaa nälän tunnetta.

Historiallisesti amfetamiinia on markkinoitu 40-luvulla ilman reseptiä kotirouville energiapillerinä, ja Toisessa maailmansodassa sitä jaettiin yleisesti sotilaille rintamakäyttöön: esimerkiksi Suomen puolustusvoimat ostivat Saksasta Pervitiini-nimistä metamfetamiinia. Amfetamiinia käytetään laittomasti Suomenkin yliopistoissa oppimistyökaluna. Paul Erdos, yksi historian ansioituneimmista matemaatikoista, käytti sitä säännöllisesti. Kun hän voitti ystävänsä vedossa, jossa tämän piti todistaa, että hän pystyy olla käyttämättä amfetamiinia kuukauden ajan, tiedetään Erdoksen sanoneen: “Näytit minulle, etten ole addikti, mutta en saanut työtä tehtyä. Heräsin aamuisin, ja tuijotin tyhjää paperia. Ihan niin kuin tavallisilla ihmisillä, minulla ei ollut mitään ideoita. Takiasi matematiikan kehitys on jätättänyt jälkeen kuukaudella.”

Amfetamiini on sekä fyysisesti että henkisesti addiktoivaa, mutta hoitoon hakeutuneista päihde- ja huumeongelmaisista amfetamiinin käyttäjiä on vain noin yksi prosentti loppujen ollessa lähinnä alkoholi-, opiaatti tai kokaiiniriippuvaisia. Yliannostustapaukset ovat harvoin kuolettavia, mikäli potilas hakeutuu hoitoon. Amfetamiini nostaa riskiä sairastua tiettyihin verenkiertoelimistön tauteihin, koska se nostaa sykettä suhteessa käyttöannokseen, ja näin rasittaa sydäntä. Amfetamiini ei kuitenkaan ole neurotoksista, mutta ulkonäöltään ja vaikutuksiltaan vastaava metamfetamiini on. Myös “amfetamiinipsykoositapaukset” ovat tilastollisesti käytännössä kokonaan seurausta metamfetamiin käytöstä.


DEPRESSANTIT

4. etanoli
säännelty päihde
depressantti

Etanoli, eli puhekielessä alkoholi, on yleisesti luonnossa esiintyvä hiivan aineenvaihdunnan sivutuote, jota myös ihmiskeho tuottaa luontaisesti jopa kahden oluen verran päivässä. Se on ihmiskunnan käyttämistä psykoaktiivisista aineista yksi vanhimmista, ja aikaisimmat havainnot etanolista ulottuvat yhdeksän tuhannen vuoden taakse. Etanolia käytetään päihtymisen lisäksi polttoaineena, liuottimena ja desinfiointiaineena. Etanoli yritettiin kieltää 1900-luvun alkupuolella suuressa osassa maailmaa, Suomessakin, mutta noin vuosikymmenen jälkeen nämä kiellot peruttiin, koska etanolin haitat kasvoivat sääntelemättömänä hallitsemattomiksi, ja järjestäytynyt rikollisuus räjähti uuden tulonlähteensä ansiosta käsiin.

Etanoli toimii keskushermostossa pääasiallisesti säätelemällä GABA-reseptoreiden toimintaa. Tätä kautta se aktivoi aivojen dopamiiniteitä, jotka yhdistetään addiktioihin, ja muiden depressanttien tavoin lamaannuttaa keskushermostoa, jonka oireita ovat muun muassa harkintakyvyn heikkeneminen, ja aistien turtuminen. Pienempinä annoksina etanoli tuottaa euforiaa, ja lisää luovuutta poistamalla mielestä ylimääräistä arkipäiväistä kohinaa. Suurempina annoksina sen vaikutukset depressanttina korostuvat. Etanoli laajentaa verisuonia, ja lisää lämmön tunnetta kehossa. Etanoli on myös diureetti, eli se estää elimistöä vastaanottamasta vettä, ja lisää veden poistumista.

Etanoli on myrkky solutasolla, ja se aiheuttaa vahinkoa lähes jokaiselle elimelle ja järjestelmälle ihmiskehossa. Se yhdistetään muun muassa sydän- ja verisuonisairauksiin sekä maksasairauksiin; mielenterveyden puolelta masennukseen, maniaan, paniikkitiloihin, pelkotiloihin, persoonallisuushäiriöihin, skitsofreniaan ja itsemurhiin; ja neurologien mukaan se aiheuttaa vahinkoa esimerkiksi työmuistille, suunnittelukykyihin, visuaaliseen hahmotuskykyyn, sekä aiheuttaa aivovaurioita. Etanoli on ensimmäisen luokan karsinogeeni, eli syövän aiheuttaja. Erittäin haitallista etanoli on nuorille, noin alle 25-vuotiaille, keiden aivojen kehitykselle etanoli aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa. Koska etanoli estää verta hyytymästä, se voi kuitenkin pieninä määrinä vähentää riskiä veritulppiin ja infarkteihin.

Etanoli on henkisesti ja fyysisesti yksi addiktoivimmista psykoaktiivisista aineista. Vieroitusoireet alkavat lievästä ahdistuksesta ja univaikeuksista hallusinaatioihin sekä täysiin harhaisuuksiin, lisäksi ovat potentiaalisesti hengenvaarallisia. Etanoliyliannostus on suhteellisen lähellä sen tavallisia käyttöannoksia, ja sen oireita ovat tajuttomuus, hypotermia ja hengityksen lamaantuminen. Etanoli altistaa myös tukehtumisriskille, koska se lamaannuttaa tarpeeksi suurina annoksina nielurefleksin, jolloin tajuton ihminen saattaa oksentaa hengitystiensä umpeen.

5. heroiini
erittäin vaarallinen huumausaine
depressantti

Diasetyylimorfiini on Bayer-lääkeyhtiön Heroin-nimellä vuosien 1898 ja 1910 välillä markkinoima päihde ja lääke yskään, ripuliin sekä kipuun, ja sen kauppanimi tarkoittaa sankarillista. Heroiini kehitettiin korvaamaan tavallinen morfiini ilman riippuvuuspotentiaalia, missä myöhemmän tiedon valossa epäonnistuttiin. Nykyään heroiini on reseptilääke, jota määrätään maailmalla esimerkiksi syöpä- tai leikkauksen jälkeisiin kipuihin. Aikaisimmat merkit morfiinin käytöstä tunnetaan Mesopotamiasta ajalta 3400eaa.

Heroiini muuttuu elimistössä morfiiniksi, joka aktivoi keskushermoston opioidireseptoreita poistaen kipua sekä ahdistusta ja aiheuttaen fyysistä sekä henkistä euforiaa. Koska euforia kasvaa sitä suuremmaksi, mitä nopeammin elimistö ottaa morfiinin käyttöönsä, suonensisäinen käyttö on ongelmakäyttäjillä suosittua. Lisäksi, koska heroiinin käyttö keskittyy yleensä heikko-osaisiin yhteiskuntaluokkiin, on injektio myös taloudellisin nauttimismuoto.

Heroiinin fyysinen addiktiopotentiaali perustuu siihen, että se ylistimuloi dopamiinireseptoreita aivoissa, johon aivot vastaavat tulemalla vähemmän herkiksi endorfiineille, jotka reguloivat dopamiinin vapauttamista. Jatkuvan heroiinin käytön ja kasvaneen toleranssin takia nostettujen annoskokojen jälkeen tavalliset ärsykkeet eivät enää vapauta dopamiinia, jolloin ongelmakäyttäjälle tulee ilman heroiinia jatkuva kipeä olotila. Vieroitusoireisiin kuuluu masennusta, pahaa oloa sekä oksentamista, univaikeuksia, kipuja ja lihasten nykimistä.

Heroiini ei muiden opioidien tavoin itsessään aiheuta muuta terveydellistä haittaa kuin ummetusta. Käytännössä heroiinin terveysriskit liittyvät laittomuuteen, ja niihin lukeutuu tuntemattomasta vahvuudesta johtuvat vahinkoyliannostustapaukset, epäterveellisiin jatkeaineisiin liittyvät komplikaatiot ja osaamattomaan suonensisäiseen käyttöön liittyvät tauti- ja infektiotapaukset. Myös yliannostustapaus on mahdollista peruuttaa välittömästi nauttimalla opioidiantagonistia, joka tukkii opioidireseptorit, ja estää morfiinia kiinnittymästä.

Useat tutkimukset ovat tulleet siihen tulokseen, ettei heroiiniriippuvuus kehity automaattisesti, vaan heroiiniaddiktio, huomioiden heroiinin kipua ja ahdistusta vähentävät vaikutukset, johtuu sosiaalisista ongelmista kuten väkivaltaisista kodeista ja heikosta taloudellisesta tilanteesta. Eräässä aihealueen klassikkotutkimuksessa kahta ryhmää rottia pidettiin liian pienissä häkeissä ilman virikkeitä, ja nämä pakotettiin juomaan morfiinilla kyllästettyä vettä siihen pisteeseen, että olivat koukussa. Kun myöhemmin osa rotista siirrettiin suureen häkkiin, jossa rotat pystyivät toteuttamaan itseään lajityypillisesti, nämä eivät osoittaneet enää mitään kiinnostusta morfiiniin, vaikka kärsivätkin heroiinin lopettamisen oireista. Huono-osaiset rotat taas jatkoivat pahan olonsa lääkitsemistä. Historiallisesti morfiinia ja heroiinia oli vapaasti saatavilla, ja käytettiin päihteenä yleensä polttamalla piipusta, 1800-luvun ja 1900-luvun alun Yhdysvalloissa ja Britanniassa, mutta addiktien osuus populaatiosta ei koskaan ylittänyt edes yhtä prosenttia.


PSYKEDEELIT

6. kannabis
huumausaine
psykedeeli

Kannabis on yksi maailman vanhimmista viljellyistä hyötykasveista: Ruokana se on niin sanottu superfood; siitä voi tehdä kestäviä tekstiilejä; ja Suomen olosuhteissa se tuottaa enemmän biomassaa kuin metsä tai mikään muu kasvi, ja tästä biomassasta voi tehdä kaikkea taloista ja paperista autoihin ja elektroniikkakomponentteihin. Lisäksi sen viljeleminen poistaa ympäristöstä myrkkyjä ja kasvihuonekaasuja. Kannabista käytetään lääkevaikutuksiensa lisäksi myös päihteenä yleensä joko polttamalla, vaporisoimalla tai syömällä.

Kannabiksen psykoaktiivinen ainesosa on THC, joka aktivoi aivoissa CB1-reseptoreita, ja lisää epäsuorasti dopamiinin vapauttamista. THC on mieto psykedeeli, jonka vaikutuksiin kuuluu niin sanottu body high, eli miellyttävä ja lämmin kihelmöinti vartalossa, tunteiden ja värien voimistuminen, sekä lisääntynyt herkkyys yksityiskohdille: vaikutuksen alaisena käyttäjä huomaa itsessään ja muissa erilaisia mekanismeja, joita ei aikaisemmin ole huomannut, ja musiikki voi olla kokemuksena hyvinkin vaikuttava. Yleisesti THC :n vaikutus on myös rauhoittava.

Kannabista käytetään lääkkeenä lievittämään erilaisia vakavia kipuja ja oireita, joihin lukeutuu kemoterapia- ja AIDS-oireet. Lisäksi kannabiksen lihaksia rentouttava vaikutus hoitaa jäykkähalvausta. Kannabiksen runsaan käytön on kuitenkin todettu heikentävän väliaikaisesti kognitiivisia kykyjä lähimuistin, uuden oppimisen ja tarkkavaisuuden osalta. Lisäksi se ennenaikaistaa psykoosin puhkeamista sille alttiilla ihmisillä. Mikäli kannabista käytetään polttamalla, haittoihin lukeutuu myös yleisesti savun hengittämiseen liittyvät suun ja hengityselinten sairaudet. Välitöntä fyysistä vaaraa THC ei voi kuitenkaan aiheuttaa millään realistisella annoksella. Kannabis voi aiheuttaa psyykkistä riippuvuutta joillekin, ja sen vieroitusoireisiin lukeutuu yleinen ärsyyntyminen ja unettomuus.

7. DMT
huumausaine
psykedeeli

Dimetyylitryptamiini on monista kasveista ja eläimistä löytyvä välittäjäaine, jota löytyy luonnostaan pieniä määriä myös ihmisestä. Klassisesti sitä on käytetty Etelä-Amerikassa amazoninajahuaskaliaanista tehdyssä juomassa. Amazonin heimoille itselleen ajahuaskajuoma on tärkeä osa heidän identiteettiään, ja ajahuaskaa kutsutaankin siellä parantaja- tai opettajakasviksi. DMT :tä on osattu myös syntetisoida 30-luvulta lähtien.

DMT aktivoi aivoissa serotoniinireseptoreita. Tällöin se tuottaa unenomaisia tiloja, joissa käyttäjä matkustaa kaukaisiin maailmoihin, joissa yleensä erilaiset oppaat ja opettajaolennot vastaanottavat tämän ja kommunikoivat tämän kanssa. DMT ei aiheuta sekavuutta, vaan kokemuksen aikana mieli on kirkas, ja koettu vastaa vakuuttavuudeltaan todellisuutta. Mikäli DMT :tä käytetään polttamalla tai injektoimalla, vaikutuksien todellinen kesto on noin 5-20 minuuttia, mutta ajanvääristymän takia tämä saattaa tuntua tuntikausilta.

Jotta DMT ei hajoaisi mahassa, ja säilyisi psykoaktiivisena, täytyy siihen oraalisesti nautittuna lisätä monoamiinioksidaasi-inhibiittoria esimerkiksi tiettyjen kasvien kaarnasta, joka myös lisää kokemuksen kestoa 1-8 tuntiin. Tällaista seosta kutsutaan ajahuaskajuomaksi, johon liittyy kokemuksen aluksi myös “puhdistumiseksi” kutsuttu oksentaminen. Joka vuosi kymmenet tuhannet turistit matkustavat Peruun ja Kolumbiaan ottamaan osaa paikallisten shamaanien vetämiin ajahuaskarituaaleihin.

DMT :llä ei ole mitään tunnettuja psyykkisiä tai fyysisiä haittavaikutuksia sen lisäksi, että serotonergisten lääkkeiden runsas käyttö on yhdistetty lisääntyneeseen riskiin sairastua sydämen läppävikaan. Yliannostus on käytännössä mahdoton sen vaatiessa satoja kertoja suuremman annoksen kuin normaalisti käytettäessä. DMT ei kuitenkaan sovi kaikkien mielialalääkkeiden kanssa käytettäväksi, ja se on tuottanut komplikaatioita ihmisille, jotka ovat käsineet mielenterveysongelmista kuten skitsofreniasta. Lisäksi Etelä-Amerikassa on raportoitu tapauksia, jossa huijarishamaanit ovat laittaneet ajahuaskajuomaan muita psykoaktiivisia aineita hyväksikäyttääkseen uhrejaan seksuaalisesti tai muin tavoin.

8. psilosybiini
erittäin vaarallinen huumausaine
psykedeeli

Psilosybiini on tietyissä sienissä esiintyvä psykoaktiivinen aine, joka muistuttaa läheisesti ihmisen keskushermoston välittäjäainetta, serotoniinia. Näitä sieniä tunnetaan yli kahtasataa lajia, ja psilosybiinisieniä löytyy kaikilta mantereilta. Aikaisimmat viitteet psilosybiinisienten käytöstä uskotaan sijoittuvan uskonnollisiin rituaaleihin jopa 9000eaa. Psilosybiini, ja psykedeelit ylipäänsä, ovat tunnettuja siitä, että ne tuottavat syviä ja henkilökohtaisesti merkityksellisiä kokemuksia, joilla on tapana jättää pysyviä muutoksia matkailijan persoonallisuuteen tai maailmankuvaan.

Psilosybiini muuttuu kehossa psilosiiniksi, joka matkii serotoniinia, ja kiinnittyy serotoniinireseptoreihin. Aivokuvaukset näyttävät, että tämä lisää tiedon liikkumista aivoissa, ja yhdistää sellaisiakin aivojen alueita toisiinsa, jotka eivät normaalisti kommunikoi keskenään. Subjektiivisiin kokemuksiin liittyy yleensä tunnetilojen voimistumista, yhtenäisyyden tunnetta maailman kanssa, syvää mielenkiintoa omiin sisäisiin ja ulkoisiin ilmiöihin ja erilaisten kulttuurillisten rajoitteiden poistumista. Myös aistihavainnot vääristyvät tai tarkentuvat psykedeeleille ominaisella tavalla. Erilaiset ohi menevät pelko- tai paniikkitilat ovat mahdollisia etenkin aloittelijoilla, mutta näitä voi ehkäistä tehokkaasti suorittamalla matkailu turvallisen tuntuisessa ympäristössä ja seurassa. Päihtymys kestää 2-6 tuntia.

Psilosybiiniä käytetään lääketieteessä Hortonin oireyhtymän hoitamiseen, ja lisäksi se on osoittanut potentiaalia mielenterveystyössä, jossa sen käyttöä on alettu taas tutkia huumeiden vastaisen sodan aloittamisen jälkeen. Sen on esimerkiksi todettu vähentävän ahdistusta ja masennusta ihmisillä, joilla on kuolemaan johtava syöpä. Lisäksi psilosybiinin on todettu tekevän ihmisistä onnellisempia ja vahvistavan heissä persoonallisuuden piirrettä opennes to experience, jossa korostuu aktiivinen mielikuvitus, esteettinen arvostus, herkkyys omille tunteilleen, monipuolisuuden arvostus ja älyllinen uteliaisuus. Tämä löytö sinällään on merkittävä, koska persoonallisuudella ei ole tapana muuttua aikuisilla ihmisillä.

Psilosybiini ei aiheuta vahinkoa terveydelle eikä ole addiktoivaa. Britannian entisen johtavan huume- ja lääkeneuvoja professori David Nuttin johtaman tutkimuksen mukaan psilosybiini oli yleisimmistä päihteistä ja huumeista kaikista vähiten yksilöille tai yhteiskunnalle haittaa aiheuttava aine. Ja The Registry of Toxic Effects of Chemical Substances myöntää psilosybiinille korkeamman terapeuttisen indeksin, joka korreloi turvallisuuden kanssa, kuin aspiriinille. Yleensä serotonergisiin psykedeeleihin myös liittyy mekanismi, joka vähentää käyttöä ajan myötä.


DELIRIANTIT

9. hulluruoho
sääntelemätön päihde
deliriantti

Hulluruoho on ympäri maapalloa trooppisilla alueilla kauniisti kukkiva mutta erittäin myrkyllinen kasvilaji. Sitä kasvatetaan laajalti kukkapenkeillä ja -ruukuissa ulkonäkönsä takia, ja se on lähestulkoon koko maailmassa, myös Suomessa, täysin laillinen kasvi. Hulluruohon sisältämät myrkyt ovat deliriantteja, eli hyvin tarkkoina annoksina niitä voi käyttää vahingoittamisen sijaan myös päihtymiseen, ja niitä onkin käytetty noitien ja shamaanien rituaaleissa jo ennen kirjoitettua historiaa.

Hulluruoho sisältää kahta eri psykoaktiivista kemikaalia, scopolamiinia ja atropiinia, jotka estävät keskushermoston muskariiniasetyylikoliinireseptoreita toimimasta. Jo suhteessakin pieninä annoksina tämä kasvi aiheuttaa vahvoja ulkoisia hallusinaatioita, ja kyky erottaa todellinen epätodesta katoaa. Hallusinaatiot voivat vaihdella arkipäiväisistä asioista kuten olemattomien ihmisten kanssa juttelusta ja kuviteltujen savukkeiden polttamisesta hyönteisiin sekä painajaismaisiin olentoihin ja kokemuksiin. Myös sisäiset hallusinaatiot ovat osa kokemusta, eli päihtynyt henkilö saattaa esimerkiksi vaihtaa huonetta tai mennä vaihtamaan vaatteet vain huomatakseen, ettei koskaan liikkunutkaan. Delirianttikokemuksia määrittää alusta loppuun vahva dysforia eli ahdistus ja tunne siitä, että jotain pahaa tapahtuu. Syötynä hulluruohon vaikutukset voivat kestää jopa kahdeksantoista tuntia.

Hulluruoho on myrkyllinen kasvi, ja ero tappavan ja päihdyttävän annoksen välillä on pieni. Koska eri yksilöiden välillä voi olla viisinkertaisia vahvuuseroja, pitää hulluruohoa käyttäessä olla hyvin varovainen. Suositellaan, että kasvi jauhetaan hienoksi jauheeksi, jotta pitoisuudet kasvin sisällä tasoittuvat, ja tämän jälkeen annostusta lähdetään varovaisesti kasvattamaan. Koska hulluruoho aiheuttaa sekavuutta, pelkoa, ahdistusta ja todellisuudentajun menettämistä, myös onnettomuusriski nousee merkittäväksi. Hulluruohoa ei yksinkertaisesti voi suositella käytettäväksi kuin äärimmäisen uteliaisuuden tyydyttämiseksi. Addiktiopotentiaalia kyseisellä kasvilla ei kuitenkaan ole.

Seksuaalisuuden rajoista: kaikissa on vähän homoa

Captura de pantalla 2012-07-02 a la(s) 1.04.16 PM

Mietin tuossa yksi päivä homoutta, ja tulin siinä sitten puolivahingossa sohaisseeksi ehkä jokaista tabua, mitä kirjasta löytyy. Jos siis haluat saada jonkinlaisen käsityksen ihmisseksuaalisuudesta ja samalla loukkaantua riippumatta siitä, mitä laitaa edustat, niin nyt siihen olisi mahdollisuus. Tässä tekstissä käydään ensin kaksi tuhatta vuotta menneisyydessä, ja sieltä sitten sujuvasti liikutaan suoraan henkilökohtaisuuksiin. Matopurkki avautuu n-y-t nyt.

Kulttuurista voi päätellä paljon tutkimalla sen kieltä. Esimerkiksi eskimoilla on lukemattomia sanoja lumelle, mutta päiväntasaajan heimoilla ei yhtäkään. Antiikin kreikkalaisilta puuttui sana homoudelle: rakkaus ei katsonut sukupuolta. Antiikin kuuluisin filosofi, Platon, oli sitä mieltä, että kahden miehen välinen rakkaus on aidointa rakkautta, koska se perustuu älyyn. Ajan tapaan kuului, että vanhemmat miehet vikittelivät nuoria poikia lahjuksia ja opetuksia vastaan. Heidän kuitenkin odotettiin tekevän myös lapsia. Miesten välinen rakkaus oli älyn lisäksi myös sodan työkalu: Nämä liitot vahvistivat sotilaiden rivejä, mihin voittamattomien spartalaistenkin legenda perustuu. Sotilasjoukkoa, jota piti lipun lisäksi yhdessä myös rakkaus, pidettiin strategisena etuna. Sittemmin kulttuuri on muuttunut, koska ihmislajina me emme ole tuossa ajassa muuttuneet. Evoluutio ei juuri vaikuta noin lyhyissä ajoissa.

Mutta nykyään meillä on vankilat. Vankilakulttuuriin kuuluu, että sitä, joka panee, ei pidetä homona, kunhan tämä ei osoita mitään tunteita. Buffum arvioi kirjassaan Homosexuality in Prisons, että 40-50% vankilapopulaatiosta tulee saamaan homoseksuaalisia kokemuksia suorittaessaan tuomiotaan. Monet heistä pakotetaan siihen ensimmäisillä kerroilla, mutta Sagarinin suorittamassa tutkimuksessa selvisi, että jotkut omaksuvat homoseksuaalisen identiteetin sen säilyen vankilakokemuksen jälkeenkin. Tämä siis siitä huolimatta vaikka he olisivatkin ennen tuomiotaan olleet naisen kanssa naimisissa ja mieltäneet itsensä heteroiksi. Sagarinin huomiot ovat hyvin linjassa homoseksiä myyvien heteromiesten haastatteluiden kanssa, joista osa on todennut, että tekivät sitä aluksi vain rahasta, mutta oppivat myöhemmin myös pitämään siitä.

Homoseksuaalisille taipumuksille on olemassa selkeä evoluutiopsykologinen perusta. 1500 eläinlajin on löydetty harrastavan homoseksiä, joskin eksklusiivisen homoidentiteetin ottaminen ei ole normi. Ohittaen geeneihin liittyvät syyt, sosiaaliselle lajille seksillä on paljolti muitakin merkityksiä kuin lisääntyminen: seksi esimerkiksi tuottaa yhteenkuuluvuuden tunnetta lisäävää oksitosiinia ja lievittää stressiä. Joillekin lajeille homoseksi voi myös olla lisääntymisstrategia: naaraista kamppailu on uuvuttavaa ja vaarallista, joten aloittamalla rauhassa homostellen saa myöhemmin fyysistä etua muihin koiraisiin nähden.

Toisin kuin ennen uskottiin, aivot eivät ole staattinen elin. Aivojen plastisuus, eli kyky rakentaa uusia fyysisiä yhteyksiä, säilyy koko elämän. Tästä ehkä legendaarisin esimerkki ovat Lontoon taksikuskit, joidenka aivojen suunnistuksesta vastaava osa on mittauslaitteilla havaittavasti ylikehittynyt. Tästä plastisuudesta johtuen moderni vitsaus on nuorten ja terveiden miesten erektio-ongelmat. Kun varsinkin nuoret aivot katsovat nettipornoa, aivot vahvistavat seksuaalisuuteen ja kiihottumiseen liittyen eri hermoratoja, kuin mitä oikeassa ihmisten välisessä seksissä kävisi. Eli koska aivoilla on tämä ilmiömäinen kyky muuttaa itseään, ihminen pystyy kehittämään tai luopumaan tavoista, joidenka ei uskoisi äkkiseltään olevan luonnolleen ominaista – myös kyvystään kiihottua vastakkaisen sukupuolen edustajasta. Ääriesimerkki uuden mielihalun kehittämisestä on sadismi, kyky saada nautintoa ihmisten kiduttamisesta. Sadismi on siis opeteltua.

Monia miehiä vituttavat homot, mutta siinä ei ole mitään järkeä – paitsi jos – ajatteluketju edes alitajuntaisesti on, että jos mäkään en saa, niin sitten ei saa kyllä tuokaan. Ja niinhän se vaikuttaisi olevan ainakin tämän tutkimuksen mukaan. Noin kuudellekymmenelle miehelle näytettiin pornoa, ja heidän penikseensä kiinnitettiin anturi, joka mittasi kiihottumista. Vain miehet, jotka olivat aiemmin osoittaneet negatiivisia tunteita homoja kohtaan, kiihottuivat homopornon kohdalla, vaikka itse kielsivätkin sen. Tätä psykologista mekanismia kutsutaan projektioksi. Me projisoimme muihin omat piirteemme, joita emme halua hyväksyä itsessämme, ja hyökkäämme niitä vastaan.

Lopputulos siis näyttäisi olevan, että vaikka länsimainen kulttuuri onkin heteronormatiivinen, niin kulttuurin ulkopuolella sille on hyvin vähän perusteita historiallisesti, biologisesti, tai psykologisesti. Ihmisen seksuaalisuuden rajat ovat häilyvät ja hyvin joustavat. Jos olet mies, todennäköisesti koet naisten kainalokarvat seksuaalisesti vastenmielisinä. Niin minäkin. Mutta luuletko sen olevan synnynnäinen ominaisuus? Senkin homppeli.